Kuva: Fotolia

Oletko liian ankara itsellesi? 10 varoitusmerkkiä paljastavat

20.07.2017 17:45 - Emmi Moilanen

Ankara ihminen vertailee itseään jatkuvasti muihin ja voi pelätä myös jäävänsä porukan ulkopuolelle.

Itseään on usein helpompi kritisoida pienistä virheistä kuin taputtaa olalle onnistumisen hetkillä. Hyvä itseluottamus tuo kuitenkin varmuutta niin työelämässä kuin ihmissuhteissakin, joten itselleen olisi hyvä oppia puhumaan myös lempeään sävyyn. Se ei kuitenkaan aina ole helppoa, vaan itsensä kanssa käytyyn sisäiseen keskusteluun tulisikin kiinnittä huomiota ajan kanssa. Varmistu siis, että et pelkästään kritisoi itseäsi, vaan muista kiinnittää huomiota myös hyviin puoliisi.

Thought Catalog -sivusto listasi varoittavat merkit jotka paljastavat, että puhut itsellesi liian ankaraan sävyyn.

Ethän sorru näihin?

1. Vietät liikaa aikaa sosiaalisessa mediassa ja tunnet alemmuuden tunnetta vertaillessasi itseäsi muihin.

2. Et osaa ottaa kehuja vastaan ja tunnet olosi kiusaantuneeksi, kun joku mainitsee sinun onnistuneen jossakin asiassa hyvin.

3. Kannat huolta siitä, että jäät varmasti joukon ulkopuolelle tilanteessa kuin tilanteessa.

4. Otat työstä saamasi palautteen henkilökohtaisesti.

5. Vertailet itseäsi jatkuvasti muihin.

6. Pelkäät rakastumista, sillä pelkäät torjutuksi tulemista.

7. Vajoat säännöllisesti itsesääliin.

8. Et uskalla haaveilla ja unelmoida suurien tavoitteiden saavuttamisesta.

9. Huomaat usein itsekin, kuinka ankara olet itseäsi kohtaan.

10. Suhtaudut kyynisesti ympäristöösi ja epäilet, että uusilla tuttavuuksilla on varmasti taka-ajatuksia.

 Lue myös: Oletko päässyt yli exästäsi? Lue paljastavat merkit

Lue myös: Pettääkö hän sinua? Merkit, joita kannattaa tarkkailla

Lue myös: Oletko löytänyt rinnallesi elämäsi rakkauden? Merkit, jotka kertovat

Lähde: Thought Catalog

Kilpailut

Uusimmat