Kuva: Essi Nylund

Ajanhallinnasta kirjan kirjoittanut Anna Perho paljastaa, mistä kiireen tuntu johtuu

22.08.2017 20:45 - Bauer Media / Henna Koste

Kirjailija ei tunne itseään niin kiireiseksi kuin ennen.

Toimittaja-kirjailija Anna Perholta on ilmestynyt ajanhallintaan pureutuva Antisäätäjä-kirja. Hän kertoo, että hänen kohdallaan kiireen tunne on radikaalisti vähentynyt.

- Ajankäyttösysteemi, jonka kirjassa avaan ei vähennä tehtävien ja keskeneräisten asioiden määrää, mutta kun sitä tarpeeksi kauan treenaa, väitän että pystyt paremmin olemaan täysillä siinä hetkessä, missä olet nyt, Perho selventää Radio Novan Aamussa.

- Kiireen tunne syntyy usein siitä, että mieli askartelee siellä, missä et enää ole tai murehtimassa jo tulevaa, että "miten ehdin tehdä kaiken tämän". Tällä pyritään vähän neutralisoimaan sellaista ajattelua ja tuomaan se kaali tähän hetkeen, Perho kuvailee.

Toiset ihmiset kokevat itsensä kiireisiksi vaikka viikossa olisi vain yksi tehtävä, kun toiset taas tasapainoilevat tyytyväisenä useiden projektien parissa.

- Kiireisyyden juurisyy löytyy siitä, että ihminen ei ole tehnyt tarpeeksi valintoja. Hän ei ole sitonut ajankäyttöään niihin asioihin, jotka ovat kaikista merkityksellisimpiä ja tärkeimpiä ja oleellisempia, kirjailija perustelee.

Perho toteaa, että silloin, kun kiireestä alkaa muodostua osa ihmisen identiteettiä on jo syytä huolestua. Kirjassaan Perho avaa aikaloki-ajatuksen, joka toimii kuin ruokapäiväkirja, mutta siihen merkitään, mihin on käyttänyt aikaansa. Kirjanpito voi paljastaa paljon.

- Kuinka moni ihminen tänä aamuna on herännyt sillä tavalla, että ennen kuin on toinen silmä auki, on jo kännykkä kädessä, Perho haastaa.

Aki Linnanahde ja Minna Kuukka Radio Novassa arkisin klo 6-10.

Seuraa heitä Radio Novan Aamun Facebook-sivulla, jonka löydät täältä.

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat