Kuva: Fotolia

Miten monta kertaa viikossa pitää treenata saavuttaakseen tuloksia? Asiantuntija kertoo

25.08.2017 11:45 - Reija Saarinen

Liikunnan säännöllisyys on tärkeässä roolissa, jos haluaa saavuttaa tuloksia.

Ikuisuuskysymys lienee se, miten paljon liikuntaa olisi hyvä harrastaa viikossa? On totta, että treenikertojen määrä riippuu paljolti siitä, mitä haluaa saavuttaa. Mutta jos tavoitteena on tuloksia, kannattaa treenikertoja olla enemmän kuin kaksi.

- Jos haluaa saavuttaa tuloksia suhteellisen pienessä ajassa, sekä voida hyvin, tulisi liikkua vähintään kolme kertaa viikossa, personal trainer Tom Mans kertoo Independent-lehdessä.

Ideaalimäärä on kuitenkin viisi kertaa viikossa, mutta se tuntuu monille liian paljolta. Siksi Mans kehottaa tähtäämään kolmeen.

- Tämä treenimäärä altistaa kehon tarpeeksi suurelle ärsytykselle viikon aikana, jolloin keho vahvistuu ja kiinteytyy.

Mutta miten pitkään treenin sitten pitäisi kerrallaan kestää?

Joidenkin mielestä pidempi treeni on parempi, jos ajatellaan tuloksia. Mans on kuitenkin sitä mieltä, että kannattaa pyrkiä 45-60 minuutin treeneihin.

Mansin suosituksen mukaan salitreenissä lämmittelyyn kannattaa käyttää noin 10 minuuttia. Painotreeniin noin 30-40 minuuttia ja 5-10 minuuttia venyttelyyn ja palautumiseen.

Myös puolen tunnin treeni on hänestä tehokas, jos tehdään intervalleja.

Pitääkö pitää välipäiviä?

Mansin mukaan ei kannata treenata peräkkäisinä päivinä, jos siis tekee pelkästään punttitreeniä.

- Kaksi peräkkäistä päivää vielä menee, mutta kolmea en enää suosittele, jollei ole ammattilainen, hän kertoo.

Jos lihaksille ei anna aikaa palautua, ylikuormittuvat nivelet ja jänteet, mikä saattaa pahimmillaan johtaa erilaisiin vaivoihin.

Mansin mukaan parasta liikuntaa tavalliselle liikkujalle onkin koko kehon liikunta. Se nimittäin poistaa tehokkaasti rasvaa ja parantaa kuntoa. Hyvä tasapaino treenissä onkin silloin, jos siihen yhdistyvät sekä painot että aerobinen, eli pitkäkestoinen liikunta. Jos aikaa ei ole molemmille, kannattaa Mansin mukaan keskittyä tekemään esimerkiksi kolme salitreeniä viikossa.

"Muista myös nukkua"

Mans painottaa myös levon tärkeyttä. Hänen mukaansa innokkaasti treenaavan ihmisen tulisi nukkua 7-8 tuntia yön aikana.

- Keho polttaa rasvaa ja uusiutuu silloin, kun ihminen nukkuu, hän muistuttaa.

Jos siis uni jää liian vähälle, tulee ihminen tehneeksi itselleen enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä treenit kärsivät eikä energiaa ole.

Lue myös: Näyttävillä treenivaatteilla uutta intoa kuntoiluun - kokosimme ihanimmat uutuudet yhteen

Lue myös: Laihdutusvinkit voivat tehdä hallaa painonpudotukselle: Ethän sorru yleisiin virheisiin?

Lähde: Independent

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat