Kuva: Fotolia

Personal trainer opastaa: Näin vältyt turhilta joulukiloilta

08.12.2018 23:15 - Karoliina Kotala - Luettu 1 918 kertaa

Monella jouluun kuuluu myös herkuttelu, mutta kaikessa on hyvä muistaa kohtuus.

Personal trainer Tanja Hinkkanen  Do It Right! -yrityksestä muistuttaa, että, jos on taipumusta herkutteluun ja sitä kautta ei toivottujen kilojen hankkimiseen joulun alla, kannattaa jo nyt pysähtyä hetkeksi miettimään valintojaan. Alla muutama ohje Hinkkaselta kevyempään joulun aikaan:

Älä jätä liikuntaa

- Joulupyhien aikana on hyvin aikaa panostaa liikuntaan. Lomat ovat muutoinkin loistava hetki liikkua yhdessä koko perheen kanssa.

Mieti mitä laitat suuhusi

- Älä aloita konvehtien herkuttelua heti joulukuun alussa. Se mitä syöt esimerkiksi jouluaattona ja -päivänä ei vaikuta juurikaan kroppaasi, jos kokonaisuus muuten pysyy kunnossa. Eli herkuttele pari päivää vapaasti, mutta älä vedä ylilyöntiä kokonaisen viikon tai kuukauden ajan.

Valitse viisaasti

- Joulun herkkuihin kuuluu suklaan lisäksi muun muassa pähkinät ja rusinat. Muista kuitenkin, että ne sisältävät todella paljon kaloreita. Vaikka pähkinät ovatkin terveellisiä hyvien rasvojen takia, niitä ei tulisi silti syödä isoja määriä, sillä energiamäärä on sama kun suklaassa. Kourallinen riittääkin mainiosti ja muista valita suolaamattomia pähkinöitä. Osta kotiin myös tuoreita hedelmiä ja muita terveellisempiä herkutteluvaihtoehtoja. Esimerkiksi mandariinit ja appelsiinit ovat tähän aikaa vuodesta oikein maukkaita!

Malta odottaa

- Jos saat lahjaksi suklaata tai muita herkkuja, niin älä avaa rasiaa heti, jos sinulla on vaikeuksia pysyä niistä erossa. Avaa herkut myöhemmin tai kun ystävät tulevat kylään, niin sinun ei tarvitse yksin syödä koko rasiaa.

Alkoholi on kaloripommi

- Muista, että alkoholi lihottaa. Jos jouluun kuuluu useat pikkujoulujuhlat, niin olisiko mahdotonta olla kokonaan juomatta tai pysytellä vain parissa juomassa illan aikana? Juhliminen on mukavaa, mutta suosittelen miettimään alkoholimäärää jos painonhallinnan kanssa on ongelmia joulun alla, Hinkkanen opastaa.

Yksi joulun klassikkoherkku on myös glögi. Hinkkasen mukaan glögiä voi toki nauttia, mutta kuten muidenkin herkkujen kanssa, on syytä muistaa kohtuus.

- Glögin sekaan hurahtaa helposti rusinoita, manteleita ja alkoholia ja kuten aiemmin on todettu, niin nämä kaikki ovat energiapommeja! Jos tekee mieli lämmintä juomaa, niin terveellisempänä vaihtoehtona toimii esimerkiksi rooibostee, josta on nykyisin tarjolla myös ihania jouluversioita.

Lue myös: Helppo kotitreeni onnistuu pienessäkin tilassa - nosta hiki pintaan vain muutaman liikkeen avulla

Uusimmat