Kuva: Shutterstock

Sorrutko usein naposteluun? 5 ruoka-ainetta, jotka pitävät herkkuhimot loitolla

29.01.2019 16:15 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi mango tai kikherneet ovat hyvä lisä ruokavalioon silloin, kun herkkuhammasta kolottaa liikaa.

Etenkin dieetillä ollessa saattaa tuntua siltä, että herkkuhammasta kolottaa normaalia useammin ja naposteluhimo käy lähes sietämättömäksi. Jos yrität karsia ylimääräistä herkuttelua pois ruokavaliostasi, ota alta Simplemore-sivuston laatima listaus avuksi tilanteissa, jolloin napostelu uhkaa riistäytyä käsistä.

1. Hedelmät

Sen sijaan, että kaivaisit kaapin perältä esiin karkkipussin, kokeile tyydyttää napostelun himo hedelmien avulla. Erityisesti mango ja viinirypäleet toimivat tähän tarkoitukseen erinomaisesti, sillä ne ovat luonnostaan makeita sekä sisältävät runsaasti kuitua.

2. Bataatti

Bataatit ovat täynnä elimistölle tärkeitä ravintoaineita sekä hiilihydraatteja. Bataatin kaunis väri tulee beetakaroteenista ja on myös loistava C-vitamiinin sekä kaliumin lähde. Esimerkiksi itsetehdyt bataattiranskalaiset ovat helppo ja terveellinen vaihtoehto naposteluun.

3. Tumma riisi

Tumma riisi on laihduttajalle hyvä valinta hiilihydraatin lähteeksi, sillä se pitää myös verensokerin tasapainossa pidempään vaaleaan riisiin verrattuna. Tumma riisi sisältää enemmän myös B3-, B1 ja B6 -vitamiineja, mangaania, rautaa ja kuituja.

4. Kaurapuuro

Myös perinteinen kaurapuuro voi saada naposteluhimon kuriin. Lisää annoksen päälle marjoja tai hedelmiä kyytipojaksi.

5. Kikherneet

Kikherneet ovat hyvä lisä laihduttajan ruokavalioon ja ravintoarvojensa ansiosta myös nälkä pysyy tehokkaasti loitolla. Kikherneet ovat proteiinin, raudan, kalsiumin, magnesiumin ja K-vitamiinin lähde. Kyseiset ravintoaineet hellivät myös luuston terveyttä.

Lue myös: Tehokas painonpudotus ei vaadi täydellistä kurinalaisuutta: Katso laihdutusvalmentajan täsmävinkit

Lue myös: Piilotatko herkkuja kumppaniltasi? 7 merkkiä paljastavat, oletko parisuhteen salaherkuttelija

Lue myös: 15 kiloa laihduttanut Khloé Kardashian paljasti nopean treeniniksinsä - tarvitset vain hyppynarun!

Lähde: Simplemost

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat