Kuva: Shutterstock

Kärsitkö finneistä? Kasvoja ei tulisi puhdistaa kuuman suihkun alla

22.07.2019 13:15 - Emmi Moilanen

Myös suihkun vedenpaine saattaa olla liian voimakas näppyläiselle iholle.

Uutisoimme aiemmin ihonhoitomokasta, joka voi hidastaa finnien parantumista. Pääset lukemaan tästä, missä vaiheessa finnivoide olisi hyvä levittää ja miksi.

Nyt Popsugar-sivusto uutisoi myös vinkeistä, joita ihon epäpuhtauksista kärsivän kannattaa kokeilla seuraavan kerran suihkuun astuessaan, sillä niksit voivat hillitä uusien näppyjen muodostumista. Suomensimme käytännöllisimmät vinkit alle.

Vältä pitkiä ja kuumia suihkuja

Vaikka pitkä ja kuuma suihkutuokio kuulostaakin rentouttavalta ajatukselta, ihon epäpuhtauksista kärsivän tulisi kiinnittää tarkempaa huomiota pesuveden lämpötilaan.

Popsugarin artikkelissa todetaan, että ihon altistaminen kuumuudelle pitkäksi ajaksi kerrallaan kuivattaa ihoa sekä kuluttaa sen luonnollista öljyisyyttä. Finneistä kärsivälle suihkun optimaalinen pituus on viidestä kymmeneen minuuttiin, käden lämpöisessä vedessä.

Tiedät veden lämpötilan olevan oikea silloin, kun hipiä ei punoita suihkusta pois astuessasi.

Shampoo ensin, sitten vasta vartalon saippuointi

Pese hiukset ensin shampoolla ja vasta tämän jälkeen siirry kehon saippuointiin. Tämä pesujärjestys takaa sen, että ihosi puhdistuu shampoon jäämistä varmasti.

Shampoo on usein voimakkaampaa tavaraa kuin suihkusaippua, ja voi kuivattaa ihoa sekä näin ollen huonontaa hipiän kuntoa. Valitse myös ihotyypillesi sopiva pesuaine, joka on riittävän hellävarainen epäpuhtauksista kärsivälle iholle.

Älä pese kasvojasi suihkussa

Vaikka kasvot puhdistuvat, ja meikin poistaminen onnistuu suihkuttelun lomassa, Popsugarin artikkelissa muistutetaan, että kasvot olisi kuitenkin hyvä pestä ennen tai jälkeen suihkun lavuaarin yllä.

Tämä johtuu siitä, että suihkussa veden lämpötila ei ole optimaalinen finneistä kärsivän ihon puhdistamiseen. Myös vedenpaine saattaa olla liian voimakas kasvojen herkälle iholle. Jos kuitenkin puhdistat kasvosi suihkuttelun aikana, älä suuntaa kasvojasi suoraan kohti suihkupäätä – vaan kerää vettä kämmenillesi ja huuhtele kasvosi hellävaraisemmin.

Lue myös: Näppyjä uusista ihonhoitotuotteista? Se ei välttämättä kerro tuotteen sopivuudesta sinulle

Lue myös: Haaveissa kauniin matta iho? Katso ammattilaisen vinkit

Lue myös: Ihotautilääkärit paljastavat: Paras niksi, joita itse noudatan ihonhoidossa

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat