Kuva: Shutterstock

Treenaatko kävellen? 5 asiantuntijoiden vinkkiä, joilla saat lenkistä parhaimman hyödyn irti

20.11.2020 20:15 - Emmi Moilanen

Vaihteleva maasto ja esimerkiksi kävelysauvat tuovat lenkkiin nopeasti lisätehoa.

Olemme aikaisemmin kirjoittaneet kehonpainoharjoituksista, jotka on hyvä lisätä osaksi kävelylenkkiä silloin, kun kaipaa treeniltä lisävastusta. Myös kävelyn aina kannattaa kiinnittää muutamiin seikkoihin, joiden avulla lisäät nopeasti tehoa lenkkiin.

Voit lukea alta liikuntafysiologi Tom Cowanin ja personal trainer Mike Tannerin Popsugar-sivustolle listaamat vinkit.

Venytä pituutta mutta maltilla

- Hyvä sääntö on, että lenkin pituutta lisätään noin kymmenen prosenttia kerrallaan, jos harrastat pitkiä kävelylenkkejä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kolmen kilometrin lenkkiin lisätään seuraavalla treenikerralla pituutta 300 metriä, Tanner selittää.

Kiristä ja höllää tahtia vuorotellen

- Aloita hitaammin ja kävele tällä vauhdilla jonkin aikaa, ennen kuin kiristät tahtia. Vauhdikkaammalla tempolla kävellessä matkan tulisi olla mitaltaan vain puolet hitaammin kävellystä osiosta. Voit esimerkiksi kävellä minuutin reippaasti ja kaksi minuuttia hitaammin, toista kymmenen kertaa, Tanner vinkkaa.

Haasta itseäsi

Tanner muistuttaa, että kävelylenkeillä myös maasto tuo omat lisänsä treeniin.

- Hyvä keino haastaa itseään on tehdä kävelylenkki vaihtelevassa maastossa. Mäkiä, hiekkaa, portaita tai jopa lunta.

Sisällytä treeniin portaat

- Erään tutkimuksen mukaan portaiden ylös käveleminen on kaksi kertaa yhtä kuormittavaksi kuin tasaisella maalla lenkkeily, Cowan kertoo.

Ota kävelysauvat mukaan treeniin

Kävelysauvat tuovat lenkkiin nopeasti lisää tehoa sekä sykkeen nostatusta.

-Yksi keino treenitehon lisäämiseen on ottaa kävelylenkeille mukaan sauvakävelysauvat. Sauvat lisäävät kuormitusta yläkropan lihaksiin, Cowan kertaa.

Lue myös: Neljän minuutin treeni nostaa hien pintaan - katso valmentajan ohjevideo

Lue myös: Tehotreeni seinää hyväksi käyttäen - aikaa kuluu vain kymmenen minuuttia

Lue myös: Ota pepputreenistä kaikki hyöty irti – yksi liike lämmittää alavartalon lihakset tehokkaasti treeniin

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat