Kuva: Shutterstock

MTV: Suolistosyöpiä yhdistää lähes aina jokin kolmesta oireesta - tunnista hälytysmerkit

08.02.2022 14:45 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Suolistosyöpä on kolmanneksi yleisin syöpä.

Suolistosyöpä on kolmanneksi yleisin syöpä, mutta sen oireet saattavat silti jäädä monelta huomaamatta tai sekoittua johonkin muuhun vaivaan kuten peräpukamiin.

MTV:n artikkelin mukaan suolistosyöpä diagnosoidaan usein yli 65-vuotiaalla, mutta tapaukset ovat yleistyneet myös nuorilla aikuisilla. Suolistosyöpää yleisempiä ovat vain naisilla rintasyöpä ja miehillä eturauhassyöpä.

Usein suolistosyöpä on aluksi oireeton, mutta huomiota tulisi kiinnittää MTV:n mukaan viimeistään näihin oireiisin. 

1. Veri ulosteessa

Verinen uloste on yksi hälytysmerkeistä. Veri ulosteessa voi tosin johtua myös peräpukamista, mutta tällöin oireina tulisi olla myös kutinaa tai ärsytystä.

2. Pitkään jatkunut muutos toiminnassa

Jos suolen toiminta muuttuu merkittäväsi ja uloste on pitkään esimerkiksi löysää, kannattaa syytä muutokselle lähteä etsimään.

3. Ruokailun jälkeinen kipu

Suolistosairauksista voi kieliä sekin, jos aina syömisen jälkeen iskee merkillinen vatsakipu, epämukava olo tai epätavallinen turvotus. Tällöin olotilan syy on aiheellista selvittää.

Näiden lisäksi MTV:n artikkelissa listataan, että suolistosyövästä voivat kertoa myös laihtuminen, ruokahalun hiipuminen, kalpeus ja huimaus sekä anemiasta johtuva hengenahdistus. Nämä tosin voivat viitata moneen muuhunkin sairauteen, joten tilanne paljastuu aina kunnolla vasta lääkärissä.

MTV:n jutussa ohjeistetaan myös, että suolistosyövän kuten monien muidenkin syöpien riskiä omalla kohdallaan voi ennaltaehkäistä terveellisellä, paljon kuituja ja kasviksia ja vain vähän punaista lihaa sisältävällä ruokavaliolla, säännöllisellä liikunnalla sekä rajoitttamalla tupakan ja alkoholin käyttöä.

Lue myös: Kannattaako sokerilakko? Ovatko makeutusaineet myrkkyä? Ravitsemusterapeutti vastaa ikuisuuskysymyksiin

Lue myös: Miksi on koko ajan nälkä? 11 syytä, jotka kannattaa tarkistaa

Lue myös: Kolumni: Jätin kuukaudeksi punaisen lihan ja kanan - asiantuntija kommentoi havaintojani

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat