Kuva: Shutterstock

Kärsitkö kuorsaamisesta? Vaivaan saattavat purra jo yksinkertaisetkin kotikonstit

26.03.2022 20:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Paremmat yöunet voi saavuttaa simppeleilläkin muutoksilla.

Oma tai kumppanin kuorsaus saattaa äityä ongelmaksi asti siinä vaiheessa, kun se valvottaa jompaa kumpaa ja unet jäävät siksi heikoiksi. Joskus ahtaat hengitystiet ovat syy kääntyä jopa lääkärin puoleen, mutta moni saattaa hyötyä myös yksinkertaisista kotikonsteista.

Kokeile näitä

1. Nukkumisasento voi olla avainasemassa kuorsaamisen suhteen. Kuorsaaminen tapahtuu usein selällään nukkuessa, sillä kieli valahtaa rentoutuessaan kitalakeen ja tukkii näin hengitysteitä. Jo pelkkä kylkiasentoon kääntyminen saattaakin auttaa monia. Myös kyljellään nukkuessa kuorsaamisriski tosin on olemassa, jos nukkuu leuka painettuna jyrkästi kohti rintaaa.

2. Runsasta ylipainoa kannattaa pyrkiä välttämään jo pelkästään terveyssyistä, mutta se myös altistaa suuremmalla todennäköisyydellä kuorsaamiselle.

3. Riittämätön nesteytys voi paksuunnuttaa suussa ja kurkussa olevaa limaa, mikä osaltaan voi pahentaa kuorsaamista. Riittävä veden juonti voi siis tarjota lievitystä vaivaan.

4. Nesteytyksen lisäksi ravinnolla on väliä. Kuorsaamisen välttääkseen tulisikin ennen nukkumaanmenoa syödä vain kevyttä iltapalaa ja ajoittaa raskaammat ateriat jo aiemmalle ajankohdalle.

5. Yllättävä syy kuorsaamiseen voi löytyä myös epäsäännöllisestä unirytmistä. Ihmisten on todettu kärsivän kuorsaamisesta todennäköisemmin univajeisina. Riittävä unensaanti on siis syytä laskea tarkoin.

6. Jotkut kokevat myös erilaisten harjoitteiden auttavan. Leukaperiä ja kieltä voi siis venytellä ja pyrkiä vahvistamaan. 

7. Pöly ja allergeenit tukkivat ylempiä hengitysteitä, joten tämän estääkseen olisi kotona syytä myös siivota säännöllisesti. Siivouksen lisäksi kannattaa panostaa erityisesti vuodevaatteiden vaihtamiseen riittävän usein.

Jos kevyet kotikonstit eivät tunnu lainkaan helpottavan tilannetta, on syytä harkita myös lääkärillä käyntiä. Kuorsaamiseen on mahdollista löytää myös lääketieteellistä apua.

Lue myös: Tiedätkö millainen liikunta parantaa unenlaatua eniten? Lajeissa selkeä ero

Lue myös: Heräiletkö jatkuvasti keskellä yötä? Ilmiön takana voi piillä monta syytä

Lue myös: Nukkumaanmenoaika vaikuttaa tutkimuksen mukaan sydänvaivojen riskiin - katso, mikä on optimaalinen aika

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat