Kuva: Shutterstock

Nukahtamisen 15 minuutin kultainen sääntö - tutkimuksessa todettiin tehokkain tapa päästä höyhensaarille

29.04.2022 18:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Nukahtamista voi omalla toiminnallaan helpottaa tai hankaloittaa.

Nukahtaminen tuntuu välillä yhtä monimutkaiselta kuin ydinfysiikka. Toisina öinä uni tulee helposti, mutta toisina pyöriskelyyn tuntuu kuluvan koko yö. Metro-lehden artikkelissa viitataan Oxfordin yliopiston tutkimukseen, jonka mukaan nukahtamista kannattaisikin yrittää vain 15 minuuttia kerrallaan.

Tutkimuksessa todettiin, että jos sänkyyn menee liian pitkäksi aikaa pyörimään, saattaa sänkyynmenoon tulla jo valmiiksi liittäneeksi vain ahdistavia ajatuksia ja turhautumista. Niinpä asiantuntijat tutkimuksessa suosittelevatkin, että 15 minuutin hyörimisen jälkeen kannattaa nousta sängystä hetkeksi tekemään jotain ihan muuta.

- Jos huomaat, että et ole unessa 15 minuutin kuluttua sänkyynmenosta, yritä nousta ylös, mennä toiseen huoneeseen tai tehdä iltarutiineja uudelleen, kunnes tunnet olosi uneliaaksi ja valmiiksi palaamaan sänkyyn, tutkimuksessa ohjeistetaan.

Sängystä nouseminen saattaa kuulostaa juuri päinvastaiselta kuin nukahtamista yrittävän kannattaisi tehdä, mutta sillä on aivoihin ikään kuin uudelleen käynnistävä vaikutus, jolloin nukahtamisen vievä aika ei tunnu turhauttavan tai stressaavan niin paljon.

Pahin mitä voit tehdä, on unta odotellessa kaivaa jokin kirkasta valoa hehkuva älylaite esiin tai ryhtyä ahdistuneena tuijottamaan kelloa, jolloin uni ei ainakaan tule.

Lue myös: Kärsitkö kuorsaamisesta? Vaivaan saattavat purra jo yksinkertaisetkin kotikonstit

Lue myös: Heräiletkö jatkuvasti keskellä yötä? Ilmiön takana voi piillä monta syytä

Lue myös: Tiedätkö millainen liikunta parantaa unenlaatua eniten? Lajeissa selkeä ero

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat