Kuva: Jussi Häkkilä

Sinilevätilanne on nyt erittäin paha - ajankohtaan nähden levää tavallista enemmän

03.07.2023 10:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Jos olet ollut kosketuksissa sinileväisen veden kanssa, on kunnollinen peseytyminen paikallaan.

Joka kesän inhokki sinilevä on tänäkin vuonna onnistunut löytämään tiensä rantavesiin. Tällä hetkellä tilanne sinilevän suhteen on huonontunut merkittävästi, sillä Suomen ympäristökeskuksen tiedotteen mukaan sinilevän määrä on lisääntynyt jopa kaksinkertaiseksi viime viikkoon nähden. Syynä tähän on kuluneiden päivien helleaalto.

Sinilevää on havaittu sekä rannikoilla että sisävesissä. Sitä on nyt vuoden ajankohdalle tyypilliseen määrään verrattuna selvästi enemmän. Satellittikuvissa sinilevää on havaittu jopa avomerelläkin. Nyt sinilevähavaintoja on tehty jopa maan pohjoisosissa, joissa tyypillisesti levää on vähemmän.

Lähipäivien viilenevä sää voi osaltaan hieman hillitä sinilevän leviämistä. Asian kääntöpuolena runsaat sateet saattavat kuitenkin lisätä vesistöihin valuvaa ravinnekuormaa, mikä puolestaan voi lisätä myös sinilevän runsautta.

Aiemmin olemme kirjoittaneet kattavista ohjeista, joiden mukaan tulee toimia sinileväisen veden kanssa. Jutun pääset lukemaan alta. 

Lue myös: Saako leväistä vettä käyttää löyly- tai keittovetenä? THL kertoo faktat pelätystä sinilevästä

Lue myös: Suuri sinileväaltistus voi johtaa koiran kuolemaan – tarkkaile näitä oireita

Lähde: Vesi.fi

Kilpailut

Uusimmat