Nämäkö ruoat suolaisempia kuin sipsit? 8 yllättävää suolapommia!

10.04.2012 14:15 - Eeva Rajala

Olisitko kuvitellut, että aamumuroja syödessäsi tunget sisuksiisi roiman määrän suolaa.

Tiedät varmasti jo sen, että suolaa runsaasti käyttävällä on suurempi riski sydänkohtaukseen tai muihin sydän- ja verisuonisairauksiin. Silti kansa upottaa suolaa sisuksiinsa runsaasti, jopa tietämättään.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa natriumia nautiskellaan lähes 3 300 milligrammaa päivittäin. Tämä on noin 1 000 milligrammaa enemmän suolaa kuin suositellaan. Samalla, kun annoskoot ovat vuosien saatossa kasvaneet, myös suolansaanti on kasvanut. Yleisesti ottaen yhdessä annoksessa sipsejä (noin 30 grammaa) on 170 milligrammaa natriumia.

Suolaa löytyy runsaasti yllättävistäkin ruoka-aineista ja ruoista ja myös paljon enemmän kuin suolaisimpana pidetystä herkusta sipseistä. Huffington Post -lehti listasi kahdeksan ruokaa, joiden suolatasot ovat yllättävän korkeat.

1) Murot ja puurot
Välttämättä ei heti uskoisi, että aamulla syötävissä ja makealtakin maistuvissa muroissa olisi paljon suolaa. Maissihiutalemuroissa saattaa yhdessä annoksessa olla 212 - 220 milligrammaa natriumia. Valmispuurossa on 246 milligrammaa natriumia. (1 gramma natriumia on 2,5 grammaa suolaa).

2) Tomaattikastike
Valmistomaattikastikkeita saatetaan annostella lautaselle reilunlaisesti, mutta yksi annos - puoli kupillista - sisältää yli 600 milligrammaa natriumia. Kun siis syöt ulkona, pyydä kastike erikseen. Näin voit itse annostella haluamasi kastikemäärän lautasellesi, eikä muu ruoka huku kastikkeeseen ja suolaan. Kotona ruokaa tehdessä kannattaa käyttää kastikkeita, mihin ei ole lisätty suolaa, tai kannattaa tehdä kastikkeet itse.

3) Leipä
Eivät kaikki leivät ole suolaisempia kuin sipsit, mutta leipää kuitenkin kulutetaan melko vauhdilla. Yksi siivu leipää voi sisältää 100 - 200 milligrammaa natriumia tai tämän ylikin. Tämän lisäksi leivälle halutaan tietenkin laittaa esimerkiksi suolaista levitettä, kinkkuviipale ja juustoa? Myös rinkeleissä on runsaasti suolaa, 180 - 250 milligrammaa natriumia.

4) Kahvijuomat
Jos useastikin käyt erikoiskahviloissa ryystämässä erilaisia kahveja, saatat joutua nauttimaan yllättävän määrän suolaa kahvipaussillasi. Yksi makeutettu kahvijuoma saattaa sisältää lähes 300 milligrammaa natriumia.

5) Tölkkivihannekset
Aina ei lähikaupasta löydy kaikkea tuoretta, joten joko otetaan pakkasesta tai sitten tölkistä. Juuri korjuun jälkeen purkitetut tölkkivihannekset voivat olla vielä ihan terveellisiä, mutta sitten päästään suolarikkaisiin tölkkeihin. Riippuen merkistä ja vihanneksesta, yksi annos tölkkivihanneksia voi sisältään peräti 240 - 800 milligrammaa natriumia. Suolaa lisätään tölkkiruokiin, jotta se säilyisivät pidempään. Yritä etsiä siis tölkkivihanneksia, mihin ei ole lisätty suolaa, tai etsi pakasteosastolta mieleisiä vihanneksia. Vihannekset kannattaa myös huuhdella hyvin ennen ruoanlaittoa.

6) Lisukkeet
Ketsuppi, sinappi ja chilikastike... Yksi annos ketsuppia on yksi ruokalusikallinen eli noin golfpallon kokoinen määrä. Riippuu tietenkin, millä tavalla käytät ketsuppia, mutta jo yhdessä ruokalusikallisessa on runsaasti natriumia: 167 milligrammaa. Samaisessa määrässä ketsuppia on 150 milligrammaa natriumia. Täytyy kuitenkin muistaa, että ketsupin annosteleminen jää harvoin yhteen ruokalusikkaan.

7) Keitot
Oikeilla keitoilla voit tehdä ihmeitä. Kermakeitoista olemmekin jo tietäneet, että niissä on melkoinen määrää kaloreita ja rasvaa. Suolaakin löytyy, erityisesti valmiskeitoista. Huffington Post selvitti Yhdysvaltain markkinoilla olevien kanakeittojen suolamääriä. Yksi keittoannos saattaa sisältää 800 - 1 600 milligrammaa natriumia. Tee siis keittosi itse, niin voit säännöstellä suolaa.

8) Suolatikut
Voisi kuvitella, että suolatikuissa olisi vähemmän sekä rasvaa että suolaa kuin sipseissä. Suolatikkuja pidetään terveellisempinä kuin muita suolaisia pikkusyötäviä. Joissain merkeissä kyllä onkin vähemmän suolaa, rasvaa ja kaloreita, mutta toiset ovat sitäkin suolaisempia. Riippuen siis merkistä, yhdessä annoksessa (noin 28 grammaa) suolatikkuja voi olla 440 milligrammaa natriumia.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat