Tiesitkö nämä penisfaktat?

07.05.2012 15:45 -

Vaikka miehet lähes poikkeuksetta olettavat tietävänsä lähes kaiken peniksestään, on kuitenkin epäilemättä seikkoja, jotka ovat jääneet monilta uroiltakin pimentoon.

Oddee-sivusto kokosi yhteen listan "penisfaktoista", joita kaikki eivät välttämättä tiedä. Katso lista alta.

Siittiöiden määrä

Yhdessä annoksessa spermaa on keskimäärin 40 miljoonaa siittiötä, mutta yksi "laukaus" voi sisältää jopa 600 miljoonaa siittiötä.

Sinivalaalla on isoin

Nisäkkäistä isoimman peniksen omaa sinivalas, jonka miehisyydellä voi olla mittaa yli 2 metriä. Pienin penis löytyy päästäiseltä, jonka elimen keskimitta on noin puoli senttimetriä. Sialla on taas kehoon suhteutettuna eniten aihetta iloon, keskimitta peniksellä kun on lähes puoli metriä

30 % maailman miehistä on ympärileikattuja

Tutkimuksen mukaan hieman yli 30 prosenttia yli 15-vuotiaista maailman miehistä on ympärileikattuja, suurin osa heistä on juutalaisia tai muslimeja. Yhdysvalloissa sama luku on lähes 55 prosenttia, johtuen lähinnä toimenpiteen terveyshyödyistä. Ja leikatut esinahat eivät muuten mene hukkaan, lääkärit ovat kehitelleet tavan kasvattaa uutta ihoa palovammauhreille leikatuista ihonpaloista.

Suurimmalla osalla nisäkkäistä on penisluu

Miehen penis muistuttaa palloa, joka kirjaimellisesti täyttyy verellä. Lantion ja sukuelinten alueen hermopäätteistä vapautuu typpioksidia, joka vuorostaan aiheuttaa verentungoksen paisuvaiskudokseen. Tästä taas muodostuu erektio.

Vaikka miehellä ei ole penisluuta, luu on yleinen monilla nisäkkäillä - esimerkiksi simpansseilla ja gorilloilla.

Käden tai jalan koko ei anna osviittaa peniksen koosta

Vaikka usein niin uskotaankin, peniksen pituutta ei voi päätellä jalan, sormen, nenän, käden tai minkään muunkaan koosta. Keskimäärin erektiossa olevan peniksen pituus vaihtelee noin 12,5 sentin ja reilun 16 sentin välillä.
Tosin, miesten ei kannata liikaa stressata kokoasioista, monien tutkimusten mukaan naisille merkitsee peniksen pituutta ja paksuutta eniten lompakon koko, eli varallisuus.

Eturauhasen tulehdukseen auttaa seksi

Keskimäärin 80 % miehistä sairastuu jossain vaiheessa elämäänsä eturauhasen tulehdukseen. Vaikka kyseessä on kiusallinen vaiva, se ei kuitenkaan yleensä ole vaarallinen.

Mikäli vaivoista kärsii jatkuvasti, yleinen neuvo on seksi tai masturbointi. Esimerkiksi viikoittainen siemensyöksy puhdistaa eturauhasen epäpuhtauksista ja mahdollisesti eturauhasen tiehyitä tukkivasta liian paksusta ja happamasta siemennesteestä.

Lähde: Oddee

Kilpailut

Uusimmat