10 tyypillisintä unta, ja mitä ne tarkoittavat

16.03.2013 11:15 - Heli Thoren

Lentäminen, seksi tuntemattoman kanssa, takaa-ajo tai äkkirikastuminen. Mutta mitä ne ja 6 muuta yleisintä unta sitten tarkoittavat?

1. Lentäminen

Lentäminen unessa kielii positiivisesta ja kutkuttavasta tilanteesta omassa elämässä. Se saattaa viitata esimerkiksi tuoreen suhteen nostattavaan rakkauteen.

2. Seksin harrastaminen yllättävän kumppanin kanssa

Jos harrastat seksiä vaikkapa jonkun kuuluisuuden kanssa, se kielii yleensä piilevästä halusta tätä henkilöä kohtaan. Toisinaan mieli sekoittelee asioita ja saattaa yhteen outojakin asioita. Naisilla myös kuukautiskierto voi vaikuttaa halukkuuteen ja näin seksiunet - myös erikoisten kumppanien kanssa - ovat mahdollisia.

3. Rikastut yht'äkkiä

Tällaiset unet kertovat yleensä elämässäsi olevasta mielihyvästä, joka saattaa liittyä johonkin, johon liittyy raha. Olet myös saattanut aloittaa elämässäsi uuden vaiheen, josta voi seurata vaurastumista.

4. Huikean upean työn saaminen

Unet siitä, että sinusta tulisi pääministeri tai filmitähti kielivät siitä, että haluaisit elämässäsi lisää arvostusta. Sisäinen minäsi marisee unen kautta sinulle, että ansaitsisit enemmän hehkutusta kuin nyt saat osaksesi.

5. Näytät täydellisen upealta

Tällaiset unet kertovat siitä, että haluaisit tuntea itsesi halutummaksi - ulkoisesti ja seksuaalisesti. Se saattaa myös kieliä siitä, että alitajuisesti ylenkatsot joitain omia hyviä ominaisuuksiasi - ei välttämättä ulkoisia - vaan ylipäätään omia hyviä ominaisuuksiasi.

Painajaiset:

6. Hampaiden putoaminen

Hammasunet kertovat yleensä kommunikaatio-ongelmista elämässäsi. Se voi tarkoittaa ongelmia kumppanisi, perheenjäsenen tai työkaverin kanssa. Hampaiden putoaminen tai vahingoittuminen symboloi sitä, että yrität kertoa jotakin, jota et onnistu saamaan kerrottua.

7. Henkeä uhkaava tilanne, kuten putoaminen tai kuolema

Tällaiset unet kertovat siitä, ettet pysty käsittelemään jotain suurta asiaa elämässäsi. Asia on niin mullistava, että pelkäät, ettet selviä siitä tai että se ajaa elämäsi raiteiltaan.

Kuolema unessa kielii taas jonkun tärkeän ajanjakson päättymisestä, kuten ihmissuhteen loppumisesta. Se ei todellisuudessa ole negatiivinen uni, vaan symboloi elämässäsi uuden alkua.

8. Olet alasti julkisella paikalla

Uni kertoo sinulle, että tunnet itsesi haavoittuvaksi. Mietit ehkä, mihin parisuhteesi on menossa tai pelkäät päästää uutta ihmistä elämääsi. Se saattaa myös kieliä pelosta, että ihmiset puhuvat sinusta pahaa selkäsi takana - esimerkiksi työnteostasi.

9. Teet jotain, mitä et ikinä tekisi

Huudat pomollesi kurkku suorana tai käyt miehellesi flirttailevan ystäväsi kimppuun. Sinulla on aggressiivisia tunteita sisälläsi - ja ne kohdistuvat alitajuisesti ihmiseen, kenelle olet unessasi vihainen. Niiden kieltäminen vaatii sinulta ponnisteluja.

10. Hirviö, rosvo tai muu pelottava hahmo ajaa sinua takaa

Jos joku ajaa unessasi takaa ja pakenet henkesi kaupalla, se tarkoittaa sitä, että koet riittämättömyyden tunnetta elämässäsi. Arjen kiireet ja velvollisuudet ajavat sinua elämässäsi takaa ja sinusta tuntuu, että hautaudut niiden alle.

Se saattaa myös viitata siihen, että pelkäät jääväsi jossain elämäsi suuressa ja tärkeässä tilanteessa jälkeen. Esimerkiksi työelämässä.


Juttua varten haastateltiin uniin erikoistunutta lääkäri Pam Spurria.

Lähde: Mirror.co.uk

Kilpailut

Uusimmat