Puuroa ja muroja aamupalaksi – kehosi voi paremmin
Suosi aamiaisellasi muroja, hiutaleita ja myslejä. Kuiturikkaalla aamupalalla tulet pitäneeksi huolen siitä, että saat päivän aikana riittävästi elintärkeitä ravintoaineita.
Aamiainen vaikuttaa suurilta osin siihen, minkälaista ravintoa ihmiset syövät loppupäivänsä aikana. Jo pelkän hedelmän syöminen on paljon parempi ratkaisu kuin syömättömyys, sillä aamiaisen skippaaminen on se kaikista huonoin ratkaisu. Kuitenkin jos tahdot taata, että loppupäivän syömisesikin olisivat terveellisiä, tulisi sinun suosia kuiturikasta aamuateriaa.
Tutkimuksen mukaan ne, jotka nauttivat aamuisin esimerkiksi aamiaismuroja ja -hiutaleita, suosivat todennäköisemmin myös päivän mittaan paljon ravintorikkaampaa ruokaa. Näiden ihmisten paino on myös paljon terveemmissä lukemissa.
Enemmän vitamiineja, rautaa, kalsiumia, ravintokuitua sekä kokojyvää sisältävää ruokavaliota esiintyi runsaammin sekä niiden aikuisten kuin lapsienkin joukossa, jotka nauttivat aamuisin kuitukulhollisen ennen töihin tai kouluun rientämistä. Pelkkä proteiini- tai hiilihydraattipitoinen aamuateria ei siis takaa läheskään yhtä hyvin sitä, että tulet saaneeksi tarvitsemasi määrän vitamiineja ja ravintoaineita.
Lähde: Female First