Nälkä heti ruokailun jälkeen? Syy selvisi

20.08.2013 13:45 - Senni Loikala

Tuore tutkimus selvitti, mistä ainainen nälkä voisi johtua.

Monet tunnustavat mielialojen ja elämäntilanteen vaikuttavan ruokavalioonsa. Esimerkiksi stressi ja kiire saavat monet kurvaamaan pikaruokalaan kesken hektisen päivän. Monet saattavat ajatella, ettei silloin tällöin nautitut herkut haittaa. Tuore tutkimus kuitenkin osoittaa, että epäterveelliset ruokavalinnat voivat johtaa jopa ylensyömiseen.

Tutkimus toteutettiin siten, että tutkijat valmistivat kahta erityyppistä pirtelöä. Toisessa pirtelötyypissä oli paljon epäterveellisissä herkuissa olevaa glykeemiä ja toisessa glykeemiä oli vain vähän. He, jotka joivat korkeaglykeemistä pirtelöä, tunsivat neljän tunnin kuluttua olonsa nälkäisemmiksi kuin terveellisen pirtelön juoneet.

Hyvältä maistuvat, mutta suuren jalostusprosessin läpikäyneet runsasglykeemiset ruuat eivät pidä nälkää ja aiheuttavat ylensyöntiä, summaa tutkimus. Puolestaan vähäglekeemisiin herkkuihin lukeutuvat muun muassa hedelmät, vihannekset, pavut ja vähän jalostetut ruuat, jotka pitävät muita pidempään kylläisinä.

Lähde: The Conversation

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat