Vältä virhe, johon moni laihduttaja sortuu - asiantuntija neuvoo, kuinka tehostat rasvanpolttoa

08.04.2014 07:15 - Katariina Näreaho

Pitkäkestoisen aerobisen liikunnan rinnalle on hyvä sisällyttää painoharjoittelua, sillä se kiihdyttää rasvanpolttoa.

Moni tavoittelee ensi kesäksi jälleen unelmiensa vartaloa, ja ensimmäisenä mieleen tulee lähteä lenkille. Vaikka juokseminen on hyvin tehokas tapa polttaa rasvaa ja pitää kuntoaan yllä, voi pitkäkestoisesta aerobisesta liikunnasta olla myös haittaa painonpudotuksessa.

- Lenkin juoksemin on tietenkin parempi, kuin sohvalla istuminen. Mutta jos pitkäkestoinen aerobinen liikunta on ainoa, mitä tehdään, se saa aikaan sen, että stressihormonin eli kortisolin taso nousee kehossa, hyvinvointivalmentaja Kaisa Jaakkola kertoo.

Jaakkolan mukaan pitkäkestoinen aerobinen liiikunta, oli kyse sitten juoksemisesta tai pyöräilystä, voi liiallisesti tehtynä olla elimistölle stressaavaa. Apu löytyy kuitenkin painoharjoittelusta, joka tehdään riittävän raskailla painoilla ja melko pienillä toistoilla.

- Kunnollisia liikkeitä, kuten maastavetoa ja ylätaljaa 8-12 toiston sarjoilla. Näin saadaan testosteronin ja kasvuhormonin eritys kiihtymään ja näin lisätään rasvanpolttoa. Nämä hormonit ovat niitä, jotka auttavat rasvan palamisessa, Jaakkola neuvoo.

Kortisolituotanto ja keskivartalolihavuus kulkevat monesti käsikädessä. Myös ruokavaliolla on osuutta siihen, minne rasva kehossa kerääntyy.

- Miehillä yleensäkin rasva varastoituu vartalon keskiosaan ja naisilla alavartaloon. Jos ongelma-alueena on erityisesti jenkkakahvat, niin silloin lähtisin katsomaan ruokavalion koostumusta: paljonko on hiilihydraatteja ja minkälaisessa tasapainossa se on proteiinin ja rasvojen kanssa.

Onko ongelma-alueesi keskivartalo? Lue Jaakkolan vinkit, jotka auttavat sinua poistamaan rasvaa vatsasta ja jenkkakahvoista.

Jos sen sijaan painit alavartaloon kertyvän rasvan kanssa, vinkkejä ongelma-alueen korjaamiseen löydät täältä.

Kilpailut

Uusimmat