Haaveileeko kumppanisi toisesta seksin aikana? Yllättävän moni myöntää fantasiat

18.05.2014 22:15 - Senni Loikala

Tuore brittitutkimus selvitti, kuinka yleistä on fantasioida kolmannesta osapuolesta vällyjen välissä. Eräs tekijä lisää todennäköisyyttä.

Tuore brittiläinen tutkimus paljastaa, että seksin aikana on varsin yleistä fantasioida täysin toisesta ihmisestä kuin jonka kanssa akti todella tapahtuu. 57 prosenttia kaikista vastanneista kertoi nimittäin mielensä vaellelleen kolmansiin osapuoliin kesken petipainin. Kaikista eniten heistä fantasioivat 35-44-vuotiaat.

Naiset ajattelivat miehiä enemmän muita seksin aikana. Peräti 45 prosenttia heistä myönsi kuvitelleensa kumppaninsa toiseksi. Tohtori Pam Spurr arvelee syyn selittyvän sillä, että naiset ovat miehiä ujompia neuvomaan toista tyydyttävämpään rakasteluun. Fantasioiden avulla naisten on helpompi saavuttaa kliimaksi.

Yleistä on kuvitella kumppani toiseksi henkilöksi, jonka tuntee ennestään. Tuttujen miettiminen päihitti myös julkisuuden henkilöistä unelmoinnin. Eräs tekijä lisäsi todennäköisyyttä kummankin sukupuolen mielenharhailuille kesken seksin, nimittäin riitely kumppaninsa kanssa.

Vaikka toisesta haaveilu voi tuntua tietyssä mielessä kenkulta, ei siitä kannata ottaa liikaa painolastia sydämeensä. Sen nimittäin kerrotaan olevan täysin luonnollista.

Tahdotko tietää miesten yleisimmät seksifantasiat? Pääset lukemaan ne täältä.

Lähde: Daily Mail

Suosittelemme

Uusimmat