Pysy terveenä: 6 vastustuskykyä parantavaa ruokaa

06.08.2014 09:17 - Heli Thoren

Selätä flunssa ja estä vatsatautia tarttumasta. Omaa terveyttään voi pitää yllä syömällä oikein.

Muutamilla ruoka-aineilla on tutkitusti parantavia vaikutuksia. Lisää niitä ruokavalioosi, niin pysyt terveenä:

1. Inkivääri

Luonnon oma tulehduslääke inkivääri toimii antibiootin tavoin. Siitä voi siis olla apua esimerkiksi flunssaan. Sen on todettu myös alentavan kolesterolia.

Vinkki!

Kuori ja pilko tuore inkivääri. Laita kattilaan vettä ja inkivääriviipaleita noin 10 - 15 kappaletta. Anna kiehua hiljalleen noin puolen tunnin ajan. Nauti hunajan kanssa. Juoma paitsi ehkäisee flunssaa myös parantaa oloa sen aikana.

2. Kookosöljy

Kookosöljyn on todettu auttavan kehoa taistelemaan esimerkiksi tulehdusta vastaan. Sen sisältämä lauriinihappo toimii.

3. Hapatetut ruoat

Hapatetut eli fermentoidut ruoat tekevät hyvää. Esimerkiksi hapankaali sisältää probiootteja, jotka edistävät ruoansulatuksen toimintaa. Hapatusprosessissa syntyy myös entsyymejä, jotka toimivat kropassa detoxin tavoin.

4. Kaneli

Kaneli sisältää antioksidantteja, mangaania, kalsiumia, kuituja ja rautaa. Se voi ehkäistä kehossa esimerkiksi tulehduksia ja hiivan syntymistä. Kanelista voi olla myös apua muiden muassa diabetekseen, sydämen ongelmiin ja reumatismiin.

5. Valkosipuli

Jo mummokin sen tiesi, että valkosipuli helpottaa vaikkapa flunssaa. Se on hyvä mangaanin, B6 - ja C-vitamiinin lähde.

6. Kurkuma

Mauste kurkuma pitää yllä luiden ja rustojen terveyttä. Se myös auttaa ruuansulatusta toimimaan paremmin ja pitää yllä maksan terveyttä.


Erään tutkimuksen mukaan alkoholillakin voi olla positiivisia vaikutuksia vastustuskykyyn. Lue lisää siitä täällä.

Lähde: Fittipsforlife.com

Kilpailut

Uusimmat