5 tapaa, joilla keventää mitä tahansa leivontareseptiä helposti - kokeile itse!

03.12.2014 10:45 - Reetta Haverinen

Blogisti Gina Homolka paljastaa, kuinka leivonnaisista tehdään terveellisiä, mutta silti maistuvia.  

Skinnytaste-blogia kirjoittava Gina Homolka on oikea mestari muokkaamaan leivontaresepteistä terveellisempiä versioita. Ensimmäisen kirjansa pari kuukautta sitten julkaissut Homolka vannoo muun muassa seuraavien kevennyskonstien nimeen. Saat leivonnaisen kuin leivonnaisen kalorit tippumaan hetkessä, kun vain noudatat Homolkan vinkkejä:

Korvaa osa rasvasta hedelmäsoseella

Homolka kertoo korvaavansa noin 50 % reseptin rasvasta esimerkiksi omenapyreellä tai hedelmäsoseella. Yleensä leivonnaiset kaipaavat aina jonkin verran rasvaa, joten kaikkea rasvaa ei soseilla ja pyreillä kannata korvata. Reseptin kalorimäärä tippuu kuitenkin huimasti, jos edes osan rasvasta korvaa jollain kevyemmällä vaihtoehdolla.

Homolka myös vinkkaa, että eräässä hänen pikkuleipäreseptissään käytetään voin sijaan muusattua avocadoa. Avocado ei ehkä tiputa leivonnaisen kalorimäärää, mutta ainakin herkun ravintoarvot paranevat avocadon sisältämien hyvien rasvojen ansiosta.

Vaihda osa jauhoista täysjyväjauhoihin

Homolkan mukaan osan vaaleista vehnäjauhoista voi korvata ravintorikkaammilla täysjyväjauhoilla. Älä kuitenkaan liioittele. Joskus leivonnaisen maku saattaa muuttua varsin erikoiseksi, jos täysjyväjauhoja käytetään liikaa.

Vähennä sokeria

Monissa leivontaohjeissa sokerin määrää on liioiteltu. Homolka kertoo vähentävänsä sokerin määrää yleensä automaattisesti noin ¼ osalla alkuperäisestä. Joskus Homolka kertoo korvaavansa sokerin esimerkiksi hunajalla ja vaahterasiirapilla.

Käytä rasvatonta maitoa

Maidon sijaan leivonnaisissa voi käyttää hyvin myös mantelimaitoa. Yleensä maidon korvaaminen vastaavanlaisella, kevyemmällä tuotteella ei tuo merkittävää eroa lopputuotteeseen.

Homolka toteaa, ettei itsekään aina onnistu ensimmäisellä kerralla, vaan leivonnaisten muokkaaminen terveellisimmiksi vaatii aikaa ja pitkäjänteisyyttä. Yleensä vaivannäkö kuitenkin kannattaa, joten rohkeasti vain kauhan varteen!

Lähde: Women'sHealth

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.