16 kiinnostavaa faktaa naisen anatomiasta 90 sekunnissa
Video on kiinnostavaa katsottavaa sekä naisille että miehille.
Naisten uskoisi tietävän kaikki asiat naisen anatomiasta, mutta näin ei taida kuitenkaan olla. Women's Health -lehti teki kyselyn viime vuoden marraskuussa, ja kävi ilmi, että paljon on vielä opittavaakin omasta anatomiasta.
Lehti halusi auttaa kaikkia muun muassa itseopiskelussa ja kokosi 90 sekunnin videon, missä kerrotaan 16 mielenkiintoista faktaa naisen anatomiasta. Video paljastaa muun muassa sen, että keskivertovagina on yhtä syvä kuin huulikiiltotuubi on pitkä. Lisäksi klitoriksessa on noin 8 000 hermopäätettä, mikä tuplasti enemmän kuin mitä peniksessä on.
Lähde: Women's Health
Kilpailut
Uusimmat
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Älylaitteita ei saa jatkossa käyttää välitunneilla tai ruokaillessa Helsingin kaupungin kouluissa
Finnairin lennoilla rajoitettu tarjoilu useita päiviä työtaistelutoimien vuoksi
Näytä lisää