Apua PMS-oireisiin kotikonstein? Pistä niksin toimivuus testiin
Kärsitkö ikävistä pms-oireista? Sinun kannattaa kokeilla helppoa konstia, jonka pystyy tekemään itse kotona. Tutustu jalkahieronnan yllättäviin terveyshyötyihin.
Vähentää PMS-oireita
Säännöllisestä jalkahieronnasta voi olla apua kuukautiskierron lopulla ilmeneviin pms-oireisiin. Niitä voivat olla mielialanvaihtelut, ärtyisyys, päänsäryt, ahdistus, masennus, väsymys ja unettomuus.
Viettelee seksiin
Jalkahieronnan antaminen omalle rakkaalleen on oiva esileikki, kunhan koivet ovat puhtaat. Tunnelmaa voi luoda esimerkiksi myös rauhallisen musiikin avulla. Mikäli kultasi niskuroi vastaan jo pelkkää ajatusta toisen jalkojen hieromisesta, vakuuta hänet antamalla hänelle ensin hieronta.
Vähentää hikoilua
Raskauden aikana saattavat erityisesti kainalot ja jalkapohjat hikoilla tavallista enemmän. Joidenkin uskomusten mukaan lasta odottaessa kannattaisi nauttia säännöllisesti jalkahieronnoista, sillä sen kerrotaan vähentävän hikoilua yhdistettynä kunnolliseen ruokavalioon ja riittävään lepoon.
Voi käynnistää synnytyksen
Väitetään, että tiettyjen pisteiden aktivoiminen jalkapohjissa voi auttaa käynnistämään synnytyksen luonnollisesti. Näin ollen viimeisillään raskaana olevat naiset voivat ainakin kokeilla jalkapohjahierontaa, kun h-hetki lähestyy.
Seuraava artikkeli: Nopeuta hiustenkasvua: Tee itse helppo päänahkahieronta
Lähde: Health Me Up