Yritysten tulisi suosia joustavia työaikoja - parantaa työntekijöiden hyvinvointia ja työtehoja

14.03.2015 22:15 - Reetta Haverinen

Vain harva ihminen työskentelee itselleen optimaalisimpaan aikaan. Aamuvirkkujen tulisi suosia aamuvuoroja, mutta iltavirkuille tulisi sallia mahdollisuus myöhäisempään työaikaan.

Työnantajien tulisi suoda työntekijöilleen joustavat työajat, jos tahtovat oman työyhteisönsä voivan mahdollisimman hyvin ja tekevänsä työnsä tehokkaasti. Saksalaistutkimusten mukaan ihmiset ovat iloisempia ja terveempiä, jos saavat noudattaa omalle keholleen luontaista vuorokausirytmiä ja mukauttaa työntekonsa omaan aikatauluunsa.

Tutkimusta johtaneen Till Roennebergin mukaan jopa 80 prosenttia ihmisistä tekee töitä itselleen ''väärään'' vuorokauden aikaan. Jos työtunnit ajoittuisivat jokaiselle optimaalisimpaan kohtaan, olisivat hyödyt huomattavat. Työaikataulu, joka ei osu yksiin oman vuorokausirytmin kanssa, saattaa altistaa muun muassa diabetekselle, ylipainolle ja syövälle.

Tämä johtuu pitkälti siitä, että ihmisten on vaikeaa saada riittävästi lepoa, jos unirytmiä ei saa sovitettua yhteen työaikataulujen kanssa. Huonosti nukuttujen öiden tiedetään aiheuttavan monia terveyshaittoja ja vaikuttavan negatiivisesti työntekoon. Voit lukea riittävän unen hyödyistä lisää esimerkiksi täältä.

Joustavat työajat ovat joillain ammattialoilla täysin mahdoton ajatus. Aloilla, joissa töitä on mahdollisuus tehdä liukuvalla aikataululla, on kuitenkin syytä harkita joustavia työtunteja. On itsetään selvää, että kahdeksasta neljään työaika ei sovi kaikille. Joidenkin tuotteliaisuus on parhaimmillaan vasta iltatunteina, kun taas joidenkin ihmisten vireystaso hipoo kattoa jo aamu kuuden aikoihin.

Lähde: Daily Mail

Jotkut yritykset ovat päättäneet parantaa työntekjiöidensä vierystasoa sallimalla alaistensa ottaa päivätorkut työpäivän aikana. Lue aiheesta lisää täältä.

Kilpailut

Uusimmat