Heräätkö kesken painajaisten? Yleiset nukkumisvaikeudet, joita ei tule sivuuttaa

29.06.2015 22:45 - Senni Loikala

Tuoreen tutkimuksen mukaan nopeasti ilmaantuneista nukkumisvaikeuksista on vaarassa tulla kroonisia, jos niitä ei hoideta ajoissa kuntoon.

Nukkumisongelmien kanssa ei kannata kituutella, vaan hakeutua ajoissa hoitoon. Muuten väliaikaisistakin vaivoista voi kehittyä kroonisia ja niistä voi olla vaikeampaa päästä eroon, väittää lääkäri Jason Ellis. Hän johti tutkimusryhmää, joka selvitti yleisten nukkumisvaikeuksien hoidettavuutta.

Jos kärsit säännöllisesti jostakin tai useammasta alla olevasta ongelmasta, kannattaa sinun hakeutua nukkumisvaikeuksien takia lääkäriin:

1. Heräilet useaan otteeseen yön aikana, ja tunnet olosi väsyneeksi seuraavana päivänä.

2. Havahdut hereille kesken hurjien painajaisten.

3. Sinulla on aamulla päänsärkyä.

4. Pureskelet nukkuessasi hampaitasi yhteen ja aamulla leukojasi saattaa särkeä.

5. Teet asioita, kuten kävelet unissasi tai harrastat seksiä, etkä muista niitä enää aamulla.

Tutkimukseen osallistui ihmisiä, jotka olivat kärsineet stressistä tai sairaudesta johtuvasta unettomuudesta tai nukkumisongelmista kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen.

Tutkijat antoi jokaiselle osallistujalle tunnin kestäneen terapiasession. Kolmen kuukauden päästä 75 prosenttia osallistujista kertoi, että heidän nukkumisongelmansa olivat parantuneet.

Näin ollen voi olla viisasta puhua äkisti ilmaantuneista nukkumisongelmista lääkärille, eikä odottaa pitkään niiden loppumista itsestään.

Lue myös: Suomalaisnaiset nukkuvat eniten maailmassa - saatko yhtä paljon unta?

Lähde: Yahoo!

Kilpailut

Uusimmat