Kuva: Senja Rapila

Bikini fitnessin maailmanmestari Sofia Ruusila: Alle tunnissa saa tehtyä kovan treenin

26.11.2015 07:15 - Reija Saarinen

Sofia Ruusilan mukaan on harhaluulo, että salilla tulee hikoilla monta tuntia kerrallaan.

Sofia Ruusila tietää mitä treenaaminen on. Hän on nimittäin kuluttanut salin laitteita jo pidemmän aikaa ihan tosissaan. Siitä todisteena on myös MM-kultamitali, jonka Ruusila nappasi itselleen Bikini Fitness -kisoissa.

Koska liikunta on Ruusilalle elämäntapa, tietää hän myös sen, että tavallinen kuntoilija sortuu usein muutamiin virheisiin.

- Joskus ihmiset viettävät salilla ihan liian kauan aikaa. Monet ovat siellä kaksikin tuntia. Todellisuudessa hyvän treenin saa tehtyä 45 minuutissa. Toinen on se, että kun aloitetaan treenaaminen, niin kuvitellaan, että sen jälkeen voi syödä mitä vain. Sitten kyllästytään, kun ei nähdäkään tuloksia ja treenaamiselle saattaa tulla loppu sen vuoksi. Kannattaa siis muistaa, että lihas ei kuitenkaan tarvitse ihan hirveästi energiaa kasvaakseen, Ruusila toteaa.

Miten alkuun?

Jos kuntosali houkuttaa, mutta on vielä hiukan hukassa sen suhteen, että mitä siellä tulee tehdä, kannattaa itselleen hankkia avuksi personal trainer.

- Suosittelen kyllä personal traineria. Sen avulla saa selkeän jaottelun. On tietyt päivät jolloin treenataan ja silloin salille tulee myös mentyä helpommin. Samalla saa selkeän käsityksen siitä, mitä salilla on tekemässä. Myös ruokavalioon saa apua.

Pakollista trainerin hankkiminen ei kuitenkaan ole.

- Tavoitteellisessa treenissä personal traineri kannattaa hankkia. Mutta jos salille suuntaa vain omaksi ilokseen, niin sitten se ei ole niin välttämätöntä.


Kilpailut

Uusimmat