Onko herääminen aina yhtä tuskaa? 10 helppoa askelta aamuihmiseksi

22.06.2014 17:15 - Eeva Rajala

Monikaan aikaisin aamulla töihin lähtevä ei ole oikeasti aamuihminen. Täydellisessä maailmassa me kaikki olisimme pirteinä ylhäällä jo paljon ennen aamukahdeksaa.

Aikaisin heräämisessä on monia hyviä puolia. Sekä tuottavuudelle että vapaa-ajalle jää enemmän aikaa. Se vähentää myös päivän aikana koettavaa stressiä.

Mutta vaikka tämä olisikin tiedossa, moni painaa aamulla torkkua, eikä millään pääse ylös sängystä. Aamuksi suunniteltu kuntosali tai spinning-tunti jää jälleen välistä, terveellinen ja rauhassa nautittu aamupala jää myös haaveeksi, eikä omasta ulkonäöstä huolehtimiseenkaan jää kunnolla aikaa.

On kuitenkin täysin mahdollista muuttaa tämä ja tehdä itsestään aamuja rakastava ja aikaisin heräävä, innokas ihminen. Aamuista voi tulla päivän paras hetki. Näillä 10 pienellä askeleella pääset kohti ihanimpia aamuja.

1) Varmista unen määrä

Monet tahtoisivat nukkua enemmän ja monen pitäisikin nukkua enemmän. Varmista, että saat 7 - 9 tuntia unta yöllä, niin että pystyt heräämään aikaisin aamulla, eikä vasta aamupäivällä. Kenelläkään ei pitäisi olla niin kiire, että tämä olisi mahdotonta. Riittävä unimäärä muun muassa vahvistaa muistia, kiihdyttää aineenvaihduntaa, tukee painonhallintaa, nostaa mielialaa, lisää keskittymiskykyä sekä laskee verenpainetta ja stressiä.

2) Ei televisiota tai tietokonetta makuuhuoneeseen

Poista näistä ainakin toinen makuuhuoneesta kokonaan ja toiselle näistä laita tiukka aika, jolloin masiina laitetaan illalla pois päältä. Lisäksi läppäriä ei kannata raahata vuoteeseen. Ja jos kännykkäsi toimii herätyskellona, laita kännykkäkin sellaiseen paikkaan, ettet koko ajan vilkuile sitä, kun yrität rauhoittua nukkumaan. Ehdit tuijottamaan erilaisia näyttöjä seuraavana päivänä aivan tarpeeksi.

Tee makuuhuoneestasi rentoutumispaikka. Voit pitää suosikkitelevisiosarjaasi parhaana mahdollisena rentoutuskeinona, mutta todellisuudessa aivosi eivät rauhoitu katselukokemuksen jälkeen unelle suotuisaan tilaan.

3) Mene nukkumaan kun tunnet itsesi väsyneeksi

Moni meistä menee nukkumaan samaan tiettyyn aikaan illalla, emmekä kuuntele aivojemme viestejä väsymyksestä, vaikka niitä tulisi jo muutama tunti aiemmin. Kiinnitä enemmän huomiotasi kehosi viesteihin.

4) Luo oikea ja toimiva iltarutiini ja -ympäristö

Saatat nauttia esimerkiksi rentouttavasta suihkusta, kirjan lukemisesta tai teekupposesta ennen nukahtamista. Mitä ikinä se sitten onkaan, varmista että rutiini rentouttaa sinua. Kehosi tottuu uuteen rutiiniin muutamassa päivässä. Pidä makuuhuoneesi siistinä, sillä se helpottaa myös aivojesi rentoutumista. Sotku tietää sotkua myös pään sisällä.

5) Lopeta torkun käyttö jo tänään

Heräilepä ihan heti, kun herätyskello soittaa. Jos heräämme tokkuraisina pitkienkin unien jälkeen, tarkoittaa se sitä, että unen REM-vaihe eli aktiiviuni keskeytyi. Syvin unemme kestää 70 - 90 minuuttia. Paras hetki herätä on REM-univaiheen alussa tai aivan lopussa, kun emme ole vielä/enää täysin syvässä unessa. Puhelimiin pystyy nykyään lataamaan sovelluksia, jotka mittaavat ihmisen taajuusaaltoja, ja sovellusten herätyskello soittaa silloin, kun et enää ole syvimmässä univaiheessa.

6) Heräämisen jälkeen nouse ylös nopeasti

Makuuhuone toimii rentouttavana paikkana, joten heräämisen jälkeen huone kannattaa jättää mahdollisimman nopeasti. Kävele vaikka keittiöön vesilasilliselle. Älä siis jää vuoteeseen selailemaan Facebookia, sillä näin annat itsellesi mahdollisuuden tulla tokkuraisen ärtyneeksi aamusta.

7) Herää joka aamu samaan aikaan

Lopulta et tarvitse enää edes herätyskelloa, vaan heräät automaattisesti samaan aikaan joka aamu. Tiedäthän tunteen, kun olet aiemminkin herännyt usein vain minuutti ennen herätyskellon soimista? Se on sisäinen kellosi, joka toimii näin myös aikaisin aamusta. Muista pitää huolta siitä, ettet nuku kovin pitkään myöskään vapaapäivinä, sillä se sekoittaa kehosi rytmin heti.

8) Harrasta liikuntaa aamuisin

Ei tarvitse ängetä itseään salille aamuvarhaisella, jos ei halua, mutta pieni venyttely, joogahetki tai lyhyt lenkki saavat aineenvaihduntasi heräämään ja samalla karistat loput unenrippeet pois. Liiku säännöllisesti, ja jos kalenterissasi ei ole tilaa liikunnalle, tee tilaa.

9) Nauti ulkoilmasta ja auringosta

Pidä huolta siitä, että vietät ulkona aikaa edes 15 minuuttia päivässä, tai vietä edes tuo aika raollaan olevan ikkunan edessä luonnollisessa valossa ja raittiissa ilmassa. Mikäli et koe saavasi auringonvaloa tarpeeksi, kannattaa investoida aurinkolamppuun, kirkasvalolamppuun.

10) Odota jokaista päivää innolla

Voit merkitä ja suunnitella kalenteriisi vaikka joka päivälle jotain innostavaa, joka saa sinut heräämään paremmin aamuisin. Sovi itsesi kanssa vaikka, että soitat vanhalle ystävällesi huomenna pitkästä aikaa, ja ylihuomenna käyt uudessa ravintolassa lounaalla, seuraavana päivänä käyt hankkimassa vihdoin ne haluamasi kengät jne. Jokaisesta päivästä ja aamusta kannattaa olla innoissaan, ei vain viikonlopusta.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat