Tiesitkö? 6 mielenkiintoista faktaa flunssasta

25.09.2014 19:15 - Linda Arponen

Tiedätkö esimerkiksi sitä, milloin ensimmäinen flunssankaltainen tauti on havaittu maailmassa?

Flunssa on kaikille meille tuttu tauti. Vaikka se onkin sairautena niin tavallinen, liittyy siihen myös joitakin epätavallisia faktoja:

1. Sana "influenssa" tulee italiasta ja tarkoittaa "vaikutusta"

Kyseinen sana viittaa taudin syyhyn, sillä ihmiset uskoivat entisaikaan, että planeetat, tähdet ja kuu vaikuttivat flunssaan. Englanninkielessä influenssa-sanaa käytettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1703.

2. Hippokrates kertoi ensimmäistä kertaa flunssankaltaisesta taudista vuonna 412 eaa.

Joidenkin historioitsijoiden mukaan flunssa saattoi vaikuttaa Ateenan kuolemiin vuonna 404 eaa. Ensimmäinen dokumentoitu flunssapandemia tapahtui kuitenkin vasta vuonna 1580 ja se vaikutti 90 prosenttiin maailman väestöstä.

3. Viimeisellä vuosisadalla on tapahtunut neljä suurta flunssaepidemiaa

Nämä ovat Espanjantauti, Aasian influenssa, Hongkongilainen influenssa sekä viimeisin sikainfluenssa, joka aiheutti yli 12 000 kuolemaa ympäri maailman. Espanjantauti aiheutti tiettävästi suurimmat influenssan kuolleisuusluvut koskaan; noin 20 miljoonaa ihmistä kuoli tautiin vuonna 1918.

4. Flunssavirus voi elää pinnoilla kahdesta kahdeksaan tuntia

Pisimpään virus elää kovalla pinnalla.

5. On kolme eri flunssavirusta: influenssa A, B ja C

Influenssa A on viruksista vakavin ja se voi tarttua ihmisiin ja lintuihin. Se oli syynä esimerkiksi H1N1- eli sikainfluenssa-pandemiaan. Influenssa B:hen voivat sairastua vain ihmiset, mutta se mutatoituu hitaasti. Influenssa C tarttuu ihmisiin, koiriin ja sikoihin, mutta on kahta muuta harvinaisempi.

6. Vuoden 1918 Espanjantautiin lääkärit määräsivät hoidoksi esimerkiksi viskiä

Lääkärit saattoivat määrätä hoidoksi myös esimerkiksi puolikasta viinipullollista per päivä tai lasillista portviiniä kuuman kylvyn jälkeen. Monet ihmiset luottivat myös perinteisiin hoitokeinoihin, kuten sipulin syömiseen ja sipuleissa kylpemiseen.

Lue pidempi lista täältä.

Lue myös: Uhkaako flunssa? Inkiväärijuomalla hätistät nuhan - kokeile

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat