Kuva: Shutterstock

Delegointi on tärkeä taito työelämässä - lue vinkit tehtävien oikeaoppiseen jakamiseen

04.10.2018 21:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Ihmistuntemus sekä palautteen antaminen ovat tärkeitä asioita delegointiprosessissa.

Painaako työmäärä niin, että et itse selviä siitä? Delegointi on taito, jonka jokaisen työntekijän on hyvä osata - varsinkin esimiesten. Työt on hyvä jakaa ihmisten osaamisten sekä kiinnostusten mukaan, jotta työlle saadaan mahdollisimman haluttu lopputulos. Mieti siis tarkasti, kuka on oikea ihminen tehtäväään.

On myös totta, että oikean työntekijän löytäminen tiettyyn projektiin vaatii työyhteisön tuntemista sekä muiden vahvuuksien mukaan pelaamista. Jos olet epävarma, voit esittää kysymyksiä ja niiden myötä ratkaista ongelman. Kun työlle on löytynyt oikea ihminen, voi ohjeistaminen alkaa.

Mitä kaikkea muuta delegoinnissa on sitten hyvä ottaa huomioon? Lue alta neljä kohtaa, jotka jokaisen kannattaa muistaa.

1. Valitse tehtävään oikea henkilö.

Kun tiedät muiden vahvuudet ja kyvyt, voit arvioida, kenelle tehtävä sopisi ja kuka siitä suoriutuisi parhaiten. Jokaisella meistä on erilaiset vahvuudet, joten niiden näyttäminen on suotavaa jo työsuhteen alussa.

2. Ole tarkka tehtävänannossa.

Muista kertoa tarkasti, mitä tehtävä pitää sisällään ja mikä on toivottu lopputulos. Pohjusta asia hyvin ja varmista, että tekijä ymmärtää kaiken. Hyvin tehty työ vaatii hyvät ohjeet. 

3. Kerro deadline.

On tärkeää kertoa, milloin annettu tehtävä olisi hyvä olla valmiina. Tämä myös antaa tekijälle mahdollisuuden aikatauluttaa omat tekemisensä.

4. Anna palautetta.

Muista antaa tekijälle palautetta sekä hyvässä että pahassa. Kerro suoraan, mikä asiassa onnistui hyvin ja muista kehua. Tarvittaessa myös kriittinen palaute on tärkeää, sillä se kehittää työn tehnyttä ihmistä - mikään ei opeta niin hyvin kuin virheet.  

Lue myös: 6 asiaa, joiden luulet auttavan sinua työnhaussa mutta jotka todella ovat vain haitaksi

Lue myös: Paljon suomalaiset tienaavat? Katso, osuuko oma palkkasi keskiansioon

Lähde: LifeHacker

Kilpailut

Uusimmat