Eeli Tolvanen: Lähden olympialaisiin, jos kutsu käy

23.10.2017 19:30 - Sami Ikonen

Jokerien superlupaus haluaa pelata mahdollisimman paljon Leijonissa.

Lahjakas hyökkääjä Eeli Tolvanen on yllättänyt peliesityksillään kaikki, paitsi itsensä. KHL:ssä 20 pelatussa ottelussa 11+10=21 tehopistettä tehtaillut Tolvanen uskoi pärjäävänsä miesten sarjassa jo ennen kauden alkua. Joukkueen hyvä vire heijastuu myös Tolvasen tekemisessä.

- Osasin odottaa tälläistä alkua. Jos meidän pelaaminen toimii ja saan paikkoja, niin siitä alkaa peli kulkemaan itsellänikin. Tämä on ollut hyvä startti joukkueelle ja minulle, Tolvanen kertoi.

Erinomainen kauden alku voi viedä lahjakkaan jääkiekkoilijan PyeongChangin olympialaisiin asti. 18-vuotiaalle kyseinen kunnia olisi todella erityislaatuinen. Ensin Etelä-Korean kisoja, Tolvasella on edessään alle 20-vuotiaiden MM-kisat Buffalossa. Viime kisoissa Suomi jäi lohkonsa jumboksi ja joutui karsimaan sarjassa säilymisestä Latvian kanssa. Se on vain lisännyt Tolvasen ja muiden jo tuolloin joukkueessa pelanneiden nälkää.

- Viime vuonna ei mennyt ihan nappiin. Meillä on nyt ensi kisoissa todella hyvä joukkue, niin tullaan pärjäämään siellä todella hyvin.

Tolvaselle on parhaassa tapauksessa tulossa nuorten MM-turnauksen lisäksi EHT-turnauksia, kutsu olympialaisiin ja vielä kevään MM-turnaukseen Tanskaan. Se asettaa pelaajan fysiikankin jo koetukselle. 

Maajoukkuepaidan pukeminen merkitsee Tolvaselle niin paljon, että hän ei aio kieltäytyä, vaikka kutsu tulisi noihin kaikkiin.

- En usko jääväni pois. Jos kutsu käy niin totta kai lähetään. Se on aina hieno asia edustaa Suomea. Ne on sellaisia juttuja, joita ei moni poika pääse kokemaan. 

Lue myös: Eeli Tolvaselle huikeaa ylistystä: Parempi kuin Pavel Datsjuk!

Lue myös: Jukka Jalonen takaisin Leijonien päävalmentajaksi

Kilpailut

Uusimmat