Kuva: Senja Rapila

Evelinan upeaa vartaloa ylistetään - paljastaa nyt, kuinka pitää kroppansa kunnossa

09.05.2017 17:45 - Senja Rapila - Luettu 24 836 kertaa

21-vuotias kaunotar kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että treenaa kroppansa ehdoilla.

Suomalainen laulaja Evelina, 21, eli oikealta nimeltään Eveliina Tammenlaakso on puhunut avoimesti sosiaalisessa mediassa kauneusihanteista ja siitä, kuinka hän on myös omalta osaltaan joutunut joskus pilkan kohteeksi oman kroppansa muotojen vuoksi. Evelina kertoi aiemmin, että kurvikkuus ei ollut yläasteaikoina osa yleistä kauneusihannetta.

”Oon ollut saman kokonen sieltä yläasteelta asti ja silti sain kuulla nääästyyn sävyyn tosi monta vuotta siitä et oon vyötäröstä alaspäin liian iso, en näytä sopisuhtaselta, et mun "pitäis vähän urheilla" ja "mun reidet näkee kilometrien päästä" ja jossain vaiheessa pieni ihminen ehkä uskokin siihen”, Evelina kirjoitti tuolloin.

Vaikka yläasteella Evelina onkin saanut kuulla muodoistaan, nykyisin hänen kroppaansa ylistetään sosiaalisessa mediassa monin sanoin:

"Sä oot jotain aivan upeeta, niin sisäisesti kuin ulkoisesti."

"Sulla on hyvät muodot. Musabisnes tarvitsee terveitä esikuvia."

"Jalat vapisee kun sinua katsoo. Niin kaunis olet."

"Sulla on kaunis vartalo!"

Nuori laulajatar on kertonut nyt Voice.fi:n haastattelussa, kuinka huolehtii omasta kropastaan.

Evelina julkaisi viime viikolla uuden sinkkunsa Kylmii Väreitä. (kuva: Senja Rapila)

"Treenaan fiilispohjalla"

Evelina kertoo, että huolehtii omasta kropastaan toimimalla sen säännöillä. Esimerkiksi hyvät unet takaavat sen, että kroppa toimii hyvin ja pysyy virkeänä. Juhliminen on nuoren laulajan mukaan jäänyt artistiuran myötä, jonka vuoksi kropalle pystyy antamaan tarpeellisen levon.

- Koitan nukkua tarpeeksi. Huomaan, että lepo on sellainen, että sitä tarvitsen ehkä eniten. Että huomaan, että olen terävimmilläni silloin kun saan nukkua yhdeksän tuntia. Lepään paljon ja silloin kun on vapaata, on tämä perus lökärit ja Netflix, hän kommentoi haastattelussa.

Vaikka Evelina ei käy salilla, hän kertoo treenaavansa aina ajoittain kotona.

- Minulla on himassa tanko ja painot, mutta teen kerran viikossa sen mitä huvittaa. Todella fiilispohjalla. Jos tuntuu siltä että nyt ei oikeasti jaksa ja haluaa vetää vain pullaa ja ottaa iisii, sit teen niin. Menen todella fiilispohjalla, enkä pakota itseäni mihinkään.

Evelina ei myöskään ota stressiä siitä, miltä kropan tulisi tai ei tulisi näyttää.

- Uskon, että kroppa kertoo, että sitten kun tulee se fiilis että nyt voisi vähän urheilla, niin kroppa kyllä ilmoittaa sen mitä se tarvitsee. Koitan kuunnella sitä todella paljon.

Lue myös: Evelina edusti seksikkäässä haalariasussa - fani somessa: "Kommandona mennään?"

Lue myös: Alma näpäyttää Kylie Jenneriä uudessa Instagram-kuvassa - myös Evelina kommentoi

Lue myös: Evelina, uskotko suureen rakkauteen ensisilmäyksellä?

Uusimmat