Kuva: Tammi

Mariska yllättää uudella aluevaltauksellaan - oma lapsi vaikutti uuteen työhön

28.09.2018 12:45 - Henna Koste

Mariskan tuore kirja on saanut hyvän vastaanoton.

Laulajana ja sanoittajana tutuksi tullut Mariska, 39, on tehnyt uuden aluevaltauksen. Hänen kirjoittamansa runokirja Määt ja Muut - Runoja eläimistä ja ihmisistä (Tammi) on ilmestynyt. Kirjan on kuvittanut Reetta Niemensivu ja Aapo Ravantti.

Mariska on 2-vuotiaan lapsen äiti.

- Elämäntilanne oli oikea. Ennen skidiä olin tutustunut lasten kulttuuriin aika vähäisesti. Mietin, mitä helkuttia olen tekemässä tässä elämässä. Juttelin erään yrittäjäihmisen kanssa, joka vainuaa loistavasti ihmisten osaamisalueita. Hän sanoi, että minun pitäisi tehdä lastenkirja. Se oli suurin sysäys tälle, Mariska kertoo Voice.fi:lle.

Vaikka nainen on leikitellyt sanojen kanssa vuosia, on lastenkirjan ja sanoitusten tekemisessä eroavaisuuksia.

- Tässä sai käyttää huumoria. Tietysti myös aihepiiri on hyvinkin erilainen, mutta muuten tämä on samanlaista kirjoittamista, Mariska kuvailee.

Juuri ilmestyneen kirjan vastaanotto on ollut loistava. Määt ja Muut -kirjasta saadaan pian toinen painos.

- Viikonloppuna kirja oli loppu joistain helsinkiläisistä kirjakaupoista. Mahtavaa, olen tosi iloinen hyvästä vastaanotosta, Mariska sanoo.

Sanataiturilta on tulossa uutta musiikkia syksyn mittaan. Kirjaprojektikaan tuskin jää viimeiseksi.

- Tämä oli sen verran hauska ja kepeä projekti, että miksi ei. Se syntyi vaivatta, Mariska sanoo.

(kuva: Tammi)

Lue myös: Mariska kirjoitti kappaleen ufoista - "Olemme aika mitätön nanohiukkanen maailmankaikkeudessa"

Kilpailut

Uusimmat