Kuva: Getty Images

Michelle Obama, 54, poseeraa yli 2000 euron nahkakorsetissa - katso upeat kuvat

13.11.2018 09:15 - Katariina Auvinen

Nainen antoi pitkän haastattelun Elle-julkaisulle.

Yhdysvaltojen entisen presidentin puoliso Michelle Obama, 54, poseeraa upeissa kuvissa tuoreimman Elle-julkaisun kannessa. Obaman yllä nähdään nahkakorsetti, jonka hintalappu huitelee yli 2000 eurossa. 

Obamalta on ilmestymässä omaelämäkertamuistelmat ja hän antoi pitkän haastattelun julkaisulle. Obama kertoi, että presidentin puolisona eläminen on hyvin kuluttavaa aikaa. 

- Et oikeastaan ole ikinä yksin. Talossanne on koko ajan turvallisuushenkilöitä. Minulla oli myös kiire, joten saatoin jo tiistaina unohtaa, mitä tein maanantaina. Unohdin myös maat, jossa kävimme. Muistin ne vain kuvista, joita näin, Obama kertoo. 

Hänestä tuntuu huojentavalta olla nyt takaisin "oikeassa maailmassa". 

Nainen myöntää, ettei hän ensin ollut tyytyväinen siihen, että hänen miehensä Barack haki politiikkaan mukaan. 

- Politiikka on rumaa ja likaista, enkä halunnut mieheni sekaantuvan siihen millään tavalla, hän kertoo. 

Nainen kertoo, että hän on tyytyväinen siihen, että he ovat nyt pystyneet jatkamaan elämää eteenpäin. 

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat