Kuva: AOP

Valokuvaajaksi haaveilevan Brooklyn Beckhamin harjoittelu ei suju nappiin: "Häneltä puuttuu taitoa"

11.07.2019 18:45 - Katariina Auvinen

Mies on tällä hetkellä huippusuositun valokuvaaja Rankinin opissa.

Huippujalkapalloilija David Beckhamin ja muotisuunnittelija Victoria Beckhamin esikoinen, Brooklyn, 20, muutti vuosi sitten New Yorkiin opiskelemaan valokuvausta. Hän haluaa tehdä valokuvauksesta ammattinsa ja on julkaissut jo kirjankin, jossa on hänen ottamiaan otoksia. 

Nyt nuori mies on aloittanut harjoittelujaksonsa, mutta uudet työtoverit eivät ole olleet kovinkaan vakuuttuneita Beckhamin taidoista, uutisoi Daily mail -julkaisu. Mies pääsi kuuluisan valokuvaajan, Rankinin, oppipojaksi, mutta kollegoiden mukaan Beckham ei hallitse edes perustavanlaatuisia kamera-asetuksia, jotka pitäisi olla ilmiselviä. 

- Kaikilla oli todella kovat odotukset hänen suhteensa, mutta alku ei ole ollut kovinkaan hyvä. Häneltä puuttuu taitoa, nimettömänä pysyttelevä työntekijä kertoo. 

Lähteen mukaan Beckhamilla on innostusta oppia, mutta hänellä ei ole vaadittavaa taitoa, joka olisi pitänyt jo olla. 

Rankin tunnetaan yhtenä vaativimmista valokuvaajista. Hän on kuvannut lukuisia kuuluisuuksia kuten Heidi Klumia ja muotitapahtumia. 

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Vielä yhdessä? Brooklyn Beckham kuvattiin ensimmäistä kertaa mallirakkaansa kanssa

Lue myös: Brooklyn Beckhamin suhteen epäillään olevan kriisissä - kuvat puhuvat puolestaan?

Lähde: Daily mail 

Kilpailut

Uusimmat