Kuva: Youtube

Ariana Grande suhdehuhujen pyörteessä - kävikö samoin kuin Camila Cabellolle ja Shawn Mendesille?

05.08.2019 19:45 - Iiro Myllymäki

Ariana Granden huhutaan menneen yhteen viimeaikaisen yhteistyökumppaninsa kanssa.

Poptähti Ariana Grande, 26, julkaisi viime viikolla uuden singlen Boyfriend, jolla on mukana Social House -duo. Nyt Grande on ajautunut villien suhdehuhujen pyörteisiin, mikä ei ole lainkaan yllättävää, kun Boyfriend-kappaleelle kuvatun musiikkivideon näkee. Videolla Ariana Granden ja Social Housen toisen jäsenen Mikey Fosterin välillä oleva kemia loistaa koko videon ajan, ja loppupuolella kaksikko päätyy muhinoimaan ja pussailemaan. Voit katsoa videon alta. Jos se ei näy alla, klikkaa tästä.

Twitter-kansa meni videosta välittömästi sekaisin. Grande tai Foster eivät ole vahvistaneet romanssihuhuja, mutta The Blast - ja People-julkaisut kirjoittavat, että kaksikko on yhdessä. Näiden lehtitietojen mukaan pari ei määrittäisi toisiaan tyttöystäväksi ja poikaystäväksi, mikä on itse asiassa koko Boyfriend-kappaleen tematiikka. Ariana Grande on selittänyt kappaleen kertovan monelle nykyihmiselle tutusta tilanteesta, kun haluaa kokea rakkautta mutta ei halua määrittää suhdetta ja sitoutua tiukasti.

Ariana Grande ja Mikey Foster ovat tehneet ammatillista yhteistyötä jo ennen uutta kappaletta. Naisen sinkut Thank U, Next ja 7 Rings ovat Social Housen kanssa tehtyjä. Social House on kiertänyt Granden mukana tämän maailmankiertueella lämmittelijäesiintyjän ominaisuudessa. Grande on aiemmin kertonut olevansa ystävä Fosterin kanssa.

Grande on ollut otsikoissa suhteidensa vuoksi ennenkin. Naisen pikaromanssi näyttelijä Pete Davidsonin kanssa dokumentoitiin laajasti mediassa, ja Granden taustalla on myös pitkäaikainen suhde räppäri Mac Millerin kanssa. Mac Miller menehtyi vahinkoyliannostukseen viime syyskuussa.

Pete Davidsonin ja Ariana Granden suhde päättyi viime syksynä. (kuva: AOP)

Ariana Granden ja Mikey Fosterin huhutussa romanssissa on paljon samaa kuin Camila Cabellon ja Shawn Mendesin tilanteessa. Popparit ovat olleet kiivaiden suhdehuhujen kohteena, ja myös he julkaisivat yhteisen kappaleen Señorita. Kaksikon kemia hehkui videolla vähintään yhtä kuumana kun Grandella ja Fosterilla. Cabello ja Mendes on toistuvasti kuvattu läheisissä tunnelmissa keskenään, mutta kaksikko ei ole vahvistanut suhdetta. He ovat olleet ystäviä jo vuosien ajan.

Camila Cabello ja Shawn Mendes on kuvattu nauttimassa muun muassa vesileikeistä yhdessä. (kuva: AOP)

Lue myös: Kuumaa kuhertelua uima-altaassa - Camila Cabello ja Shawn Mendes muka vain ystäviä?

Lue myös: Ariana Grande pääsi työskentelemään yhdessä idolinsa kanssa: "Unelmien elämys!"

Lähteet: Cosmopolitan, People

Kilpailut

Uusimmat