Kuva: Emmi Moilanen

Pyhimys tuo legendaarisen levy-yhtiön Suomeen - ensimmäinen kiinnitys Evelina!

22.01.2020 15:21 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Pyhimys tiedottaa asiasta Instagram-sivullaan.

Jättisuosittu räppäri Pyhimys, eli Mikko Kuoppala, 38, ilmoittaa Instagram-sivullaan erikoisesta uutisesta.

Pyhimys nimittäin kertoo, että tuo legendaarisen hip hop -musiikkiin perustuvan levy-yhtiön Def Jam Recordingsin Suomeen. Levy-yhtiön kuuluisia artisteja Yhdysvalloissa ovat olleet muun muassa Justin Bieber, Beastie Boys ja Rihanna.

"Mä itse oon pidempään haaveillu sellasesta urbaanin musiikin prestige-labelista, jollasta ei Suomessa tällä hetkellä oo, johtuen siitä, että kenttä on pirstaloitunu ja monilla toimijoilla on omat lafkat ja niiden sainaukset perustuu aina spesifiin makuun ja omaan tuttavapiiriin. Tähän kysyntään me avataan nyt Def Jam Recordings Finland, joka ei kilpaile sainauksista tai mistään muustakaan kenenkään kanssa, vaan keskittyy tekemään vähän, mutta laadukkaasti. Kyse on niin ikonisesta levymerkistä, että sillä on turha tän enempää ratsastaa - musiikki ja artistit sen lopulta kuitenkin määrittää ja mun tehtävä on säilyttää se arvokkuus, eikä koittaa hyötyä siitä mahdollisimman paljon", Pyhimys muun muassa kirjoittaa ja paljastaa, että ensimmäinen kiinnitys on laulajakaunotar Evelina.

"On ilo ja onni ilmoittaa, että tän labelin ja mun uuden a&r-uran ensimmäinen sainaus on rakas Evelina , jonka uusi biisi Hitaasti on kaikkea yllämainittua. Se asettaa riman tuleville julkasuille ja kiteyttää samalla myös meidän tekemisen keskeisen arvon - meillä ei oo kiire minnekään, vaan tehdään niitä juttuja, joista tää vuosikymmen myöhemmin muistetaan."

Evelinan Hitaasti-kappale julkaistaan perjantaina.

Pyhimyksen koko julkasun näet alta.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Lue myös: Pyhimys kieltää kriitikoita arvostelemasta uutta levyään - 'Onhan tämä ylimielistä'

Lue myös: Laulajakaunotar Evelina yllätti faninsa - "En malta odottaa, ihanuus!"

Kilpailut

Uusimmat