Kuva: Nelonen, Saku Tiainen

Tänään tv:ssä: Juha Tapio heittäytyy laulukilpailijan edessä: "Toihan oli kuin kosinta!"

31.01.2020 07:15 - Milena Raappana

The Voice of Finland yksi esiintyjä saa tuomariston kosiskelemaan toden teolla.

The Voice of Finland -ohjelma palaa jälleen ruutuihin, mutta tällä kertaa tähtituomaristossa istuu neljän sijasta viisi tuomaria. 

Mukana ovat Anna Puu, Juha Tapio, Redrama ja Toni Wirtanen yhdessä yhtyetoverinsa Sipe Santapukin kanssa. 

Ensimmäisessä jaksossa nähdään monia hyviä laulusuorituksia, mutta yksi on niin loistelias, että se saa Juha Tapion heittäytymään toden teolla. 

Helsinkiläisen Emilia Vilanderin, 21, esitys saa kaikkien tuomarien tuolit kääntymään ja vakuuttelut oman valmennuksen ylivertaisuudesta ovat toinen toistaan parempia. Juha Tapio kuitenkin tekee peliliikkeen, joka kulisseissa tilannetta seuraavan juontaja Heikki Paasosen mukaan on "todella spesiaalia".

- Vasten parempaa vaistoani, mä pyydän sut hetkeksi tähän mun paikalle, Juha sanoo Emilialle ja hyppää itse lavalle kitara kourassa. 

- Nyt on kovat piipussa, Anna Puu kommentoi.

Juha lupaa Emilialle "laittavansa itsensä likoon kisassa", jotta kisaajalla olisi myös oppeja tulevaisuutta varten. Tämän jälkeen hän laulaa pätkän Tapio Rautavaaran Niin minä neitonen sulle laulan -kappaleesta.

- Jos ois valtaa niin kuin on mieli, niin ottaisin omakseni, Juha laulaa. 

Heikki Paasosen mukaan laulu oli yksi parhaista tavoista saada laulaja mukaan tähtivalmentajan tiimiin, johon Emilian taustajoukko toteaan:

- Toihan oli kuin kosinta!

Emilialla on nyt vaikea päätös edessä, jota hän pohtii lavalla liikutuksen vallassa. Kenet hän valitsee, sen näet katsomalla The Voice of Finlandin tuoreen kauden ensimmäisen jakson Neloselta klo 20:00 alkaen. 

Ohjelma ilmestyy tällä tuotantokaudella kaksi kertaa viikossa.

The Voice of Finland

20:00

Nelonen

Lue myös: Anna Puu paljastaa ikävän puolen nykyajan laulukilpailuista - omasta Idols-koelaulusta 10 vuotta

Kilpailut

Uusimmat