Kuva: AOP

Britney Spearsin ja miesystävän treenivideo sai fanit haltioitumaan: 'Olette niin hemmetin kuumia'

12.05.2020 20:15 - Emmi Moilanen

Kaksikon treenivideota on katsottu Instagramissa yli puolitoista miljoonaa kertaa.

Pop-tähti Britney Spears, 38, julkaisee ahkerasti treenikuulumisiaan huippusuositulla Instagram-tilillään. Sosiaalisesta mediasta käy ilmi, että laulaja on innostunut kuntosalitreenin lisäksi muun muassa joogaamisesta. Spears myös kertoi hiljattain julkaisemansa treenivideon yhteydessä onnettomuudesta, jonka takia osa kuntosalilaitteista oli palanut poroksi.

Tällä kertaa nainen ei treenaa yksin, vaan seurana on miesystävä, personal trainerina työskentelvä Sam Asghari, 26. Treenivideolla nähdään kaksikon lämmittelevän nyrkkeilyliikkeillä, joista treeni jatkuu vatsalihas- ja käsiliikkeisiin.

”Kiitollinen, että on Sam Asghari, jonka kanssa pysyä kunnossa,” Spears aloittaa videon kuvatekstissä iloiten.

Kuvatekstistä käy ilmi myös, että laulaja on ylpeä miehensä työstä, sillä tämä suunnittelee kotitreeniohjelmia ihmisille koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen aikana.

”Parit, jotka treenaavat yhdessä, pysyvät yhdessä,” Spears päättää kirjoituksensa.

Treenivideo on saavuttanut naisen fanien keskuudessa suuren suosion, sillä sitä on katsottu jo yli puolitoista miljoonaa kertaa. Kommenttiosiossa kaksikon parisuhde kerää ylistystä.

”Te kaksi olette niin hemmetin kuumia, että voisitte aloittaa salilla uuden palon,” eräs kommentoija sanailee viitaten Spearsin aiempaan kömmähdykseen.

”Treenien kuningatar.”

”Tässä on parhaimman näköinen pariskunta.”

”Söpöä. Olen onnellinen puolestanne, tyypit.”

”Motivaatio, jota tarvitsin. Aika ryhtyä tekemään tämä treeni, kiitos!”

”Olette inspiraatio!”

Voit katsoa Spearsin julkaiseman videona alta.

Lue myös: Britney Spearsin outo Instagram-käytäntö hämmentää faneja: "Etkö julkaissut tämän jo eilen?"

Lue myös: Britney Spears katuu rakkaustatuointiaan - "Minun pitäisi poistattaa se"

Lue myös: Britney Spearsin tuore kuva sai fanit huolestumaan: "Jokin on nyt vialla"

Kilpailut

Uusimmat