Kuva: Emmi Moilanen

Sampsa, 28, haki summanmutikassa yhdeksään kouluun ja sai Suomen halutuimman opiskelupaikan

20.12.2020 20:15 - Henna Koste / henna.koste@bauermedia.fi

Näyttelijä Sampsa Timoskainen on unelma-alallaan, vaikka kasvukivut ovat kolistelleet vuosien varrella.

Ei ole liioiteltua sanoa, että näyttelijä Sampsa Timoskaisen, 28, suunta oli hukassa vuonna 2014. Haku yhdeksään erilaiseen opiskelupaikkaan, mukaan lukien poliisikoulu, rajavartiosto, Teatterikorkeakoulu, kulttuurituottajan, restonomin, fysioterapeutin ja graafisen suunnittelijan opinnot. Kuinka hän pääsi ensiyrittämällä Teatterikorkeakouluun, vaikka hän oli ehtinyt jo haudata näyttelijähaaveet negatiivisten kokemusten jälkeen?

Vuonna 2020 Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen koulutusohjelmaan oli 1263 hakijaa. Sisään pääsi yhdeksän. Aivan, ei mikään läpihuutojuttu. Sampsa ei rehentele sisäänpääsyprosentilla, mutta tuokoon se osviittaa, kuinka tavoiteltu koulupaikka on. 

Aiempaa näyttelijäkokemusta kontiolahtelaisella Sampsalla oli lukiosta sekä Pohjois-Karjalan ammattiopiston Niittylahden näyttelijäntyön koulutuksessa, joka kesti vuoden. 

- Oli hiuskarvan varassa, että edes pääsin Niittylahteen. Eksyin matkalla pääsykokeisiin ihan totaalisesti ja ajoin aivan väärään suuntaan. Isäni neuvoi minua lopuksi Google Mapsin kanssa puhelimessa. Menin paikalle anteeksi pyydelleen puoli tuntia myöhässä. Kuulin myöhemmin, että opettaja oli jo päättänyt, etten pääse kouluun – hänen periaatteensa oli, että ei myöhästyneitä. Kerroin alkuun, että olen syntynyt Kontiolahdella, olen asunut täällä koko ikäni, käynyt lukion ja armeijan ja varmaan kuolenkin tänne. Se lause oli kuulemma pelastanut tilanteen, Sampsa kertoo nyt.

Vuonna 2014 Sampsa haki yhdeksään eri koulupaikkaan. Sitä ennen hän oli pitänyt välivuotta ja työskennellyt isänsä talohuoltoyhtiössä Joensuussa. (kuva: Emmi Moilanen)

Koulun ovet avautuivat Sampsalle, mutta vuodesta jäivät vähintäänkin ristiriitaiset tunnelmat.

- Ensimmäisenä syksynä olin tosi hyvä, olevinani. Opettaja sanoi, ettei minua voinut ohjata, koska tein kaiken niin hyvin ja olin niin neitseellinen näyttelijä. Toinen puolisko meni sitten ihan päin persettä. Se oli fiasko. Rupesimme tekemään proggista, joka oli vuoden kohokohta. Menin paniikkiin. Sain tosi paljon runtua: minut laitettiin patjoille juoksemaan itseni hapoille ja minulta uhattiin ottaa rooli pois ja laittaa kohtauksessa pöydän alle.

Koulun loppuessa palaute oli murskaava.

- Sain kuulla, että kaikilla muilla oli ollut suunta alhaalta ylöspäin, mutta minulla oli ylhäältä alaspäin. Muistan, kun olin saanut yhden esityksen jälkeen kuulla, että esitykseni oli mennyt tosi huonosti. Istuin pimeässä metsässä kivellä polttamassa tupakkaa ja mietin, etten enää koskaan halua tehdä tätä – että tämä on tosi raskasta, Sampsa muistelee.

Hannu-Pekka Björkmanin sanat jäivät mieleen

Kaikesta huolimatta Sampsa haki kahdeksan muun vaihtoehdon ohella myös Teatterikorkeakouluun.

- Teatterikorkeakoulu oli tavoite ja unelma, mutta minulla oli iso hätä päästä vain johonkin kouluun, en voinut missään nimessä laskea sen varaan. Se oli yksi vaihtoehto muiden joukossa, Sampsa sanoo.

Kutsu kävi pääsykokeisiin. Matkalla Kontiolahdelta Helsinkiin, Sampsa pysähtyi Imatralla kanttorina työskentelevän sukulaisen luona ottamassa laulutunnin.

- Ehdimme 10 minuuttia avata ääntä, ja sitten hän laittoi urkujen suojan kiinni ja kysyi lähdetäänkö pizzalle. Pizzan äärellä hän sanoi, että minulla on 10 minuutin sävelkorva, jonka jälkeen, en enää tunnista säveliä. Siksi treenaaminen on vähän turhaa, Sampsa muistelee nyt naurahtaen.

Ei auttanut. Olo olisi voinut olla monella tapaa itsevarmempi, kun junan keula osoitti Helsinkiä ja Teatterikorkeakoulua, jossa oli määrä myös laulaa. 

Teatterikorkeakoulun pääsykokeet ovat nelivaiheiset ja niiden sisällöstä ja arviointikriteereistä voi lukea spekulaatioita netistä niin paljon kuin jaksaa. Ensimmäinen vaihe on itse haku. Varsinaisissa pääsykokeissa kutsutuista suuri osa karsiutuu ensimmäisen aamupäivän aikana. 

- Muistan, kun olin Hannu-Pekka Björkmanin raadissa. Meitä kaikkia hakijoita jännitti. Björkman pysäytti tilanteen ja sanoi "Hengittäkää. Me olemme täällä teidän puolellanne, emme teitä vastaan". Niittylahdesta jäänyt ikävä kokemus ja paine jotenkin raukesivat siinä. Tilalle tuli ilo ja lämpö, Sampsa muistelee. 

Aamupäivä meni hyvin. 

- En ottanut paineita, että minun on pakko päästä kouluun. Lähdin nauttimaan pääsykokeista. Olin pitänyt välivuotta ja tiesin, kuinka harvinaisia tilaisuuksia nämä pääsykokeet ovat. Päätin, että nautin ja leikin, ja mietin myöhemmin, mitä teen elämässäni. 

Kun Sampsa huomasi olevansa sadan viimeisen joukossa, hän tiesi jo olevansa voittaja, itselleen. Sampsa huomasi, että monet, joilla oli enemmän kokemusta, jännittivät myös huomattavasti enemmän. Neljäs vaihe kesti kolme päivää. Jäljellä oli 32 hakijaa. 

- Silloin aloin pohtia, että onkohan tämä minun paikkani. Suurin osa hakijoista tuntui tuntevan toisensa, heillä oli taustaa Kallion lukiosta ja ylioppilasteattereista - pienet piirit. Tuntui, että olin vähän ulkopuolinen siellä. Ajattelin, että vaikka nyt putoaisin pois, olen silti ihan tyytyväinen. Olen todistanut kaikille, että olen kyvykäs tälle alalle, mutten tiedä, onko ala minua varten, Sampsa sanoo. 

Sampsa muistaa Teatterikorkeakoulun pääsykokeet elävästi. (kuva: Emmi Moilanen)

Päivä, jona koulupaikka varmistui, ei unohdu häneltä koskaan. Sampsa oli ollut yötä vanhempiensa luona. 

- Aamu oli ihan järkyttävä. Kahvia tuli juotua ja koko ajan katsottua kelloa. Yhdeksältä taisi tulla tieto. Olin sopinut silloisen tyttöystäväni kanssa, että olipa tieto mikä tahansa, ei soiteta. Menimme porukoiden kanssa koneelle ja meillä meni varmaan parikymmentä minuuttia, että löysimme sivun. Tyttöystäväni soitti minulle itkien, että olen päässyt kouluun. En ollut uskoa, koska emme olleet itse saaneet sivua auki. Sitten tuli bläkäri. Koirat haukkuivat ulkona. Isä poltti tupakkaa ketjussa ja hoki, että "kova juttu, kova juttu". Isä soitteli sukulaisille. Työkaveri ajoi pihaan ja tööttäsi torvea ja piti kakkua ulkona ikkunasta, Sampsa kuvailee. 

Sampsa lähti kakkukahvien jälkeen oitis tapaamaan opettajia ja tulevia luokkatovereita Helsinkiin. Tähän kokemukseen Sampsa palaa yhä, kun usko omaan tekemiseen on koetuksella. 

Myrkyllinen vertailu

Ensimmäisinä opiskeluvuosinaan Sampsa kuvailee ihastuneensa alaan, mutta aivan omalta se ei heti tuntunut. 

- Vasta maisterivuosina rakastuin näyttelemiseen ja teatterialaan, kun kävimme Berliinissä tekemässä esitystä Mikko Roihan kanssa. Asuimme siellä kaksi kuukautta ja kävimme katsomassa 30 teatteriesitystä, myös oopperaa ja tanssia. 

- Yksi niistä oli Schaubühnella Null-niminen esitys, jonka ohjasi Herbert Fritsch. Suurin piirtein kaikki luokkalaiseni inhosivat esitystä, mutta olin itse ihan haltioissani, että tätä on teatteritaide.

Esityksen jälkeen Sampsa päätti ottaa yhteyttä teatteriin ja kysyä, mahtaisiko tapaaminen ohjaajan kanssa tulla kysymykseen.

- Kirjoitin, että minusta tuntuu, että olen löytänyt rakkauden teatteriin tämän esityksen ansiosta, ja idolin tästä ohjaajasta. Kysyin, olisiko mahdollista tavata, Sampsa kertoo.

Sampsa pääsi kuin pääsikin tapaamaan huippuohjaajaa tämän kiireistä huolimatta ennen erästä ensi-iltanäytöstä - ja sai samalla myös lipun kyseiseen esitykseen teatterin taiteelliselta johtajalta. Teatterin tupakkapaikalla sattunut kohtaaminen vaikuttaa yhä. Esityksen jälkeen Sampsa ja Herbert Fritsch juttelivat puolisen tuntia. Muistoksi jäi myös berliiniläisohjaajan puhelimella ottama yhteiselfie. 

Sampsa rakastui teatteriin Berliinissä. Hän haaveilee vielä joskus nousevansa berliiniläisen teatterin lavalle. (kuva: Emmi Moilanen)

Sampsan opiskeluaikaan kuului kasvukipuja. Jo muutto suureen kaupunkiin oli merkittävä käänne Sampsan elämässä. Eikä alaakaan voinut hyvällä tahdollakaan kutsua helpoksi. 

- Minulle tuli paniikkikohtauksia, joka oli mielestäni seurausta siitä, että oli tosi paljon sellaista, mihin en ollut tottunut. 

- Tuntui, että oli ihmisiä, jotka olivat valmistuneet näyttelijäksi koko ikänsä; he olivat käyneet tanssimassa, laulamassa ja tehneet paljon teatteria ennen koulua. Minulla ei ollut sitä pohjaa. Tuntui, että olen vaan tällainen köntys täällä, Sampsa kertoo tuntemuksistaan kouluaikana.

Sampsasta tuntui, ettei vertailulta voinut välttyä. 

- Kyllähän sitä tuli tehtyä aika ankarastikin. Se on alan ikävimpiä asioita. Vaikka sitä ei tee tietoisesti, ihmismieli on jännä. Se voi mennä pahimmillaan siihen, että alkaa kyttäämään, että luokkakavereille on tullut kutsut elokuvan koe-esiintymiseen, mulle ei. Noilla on rasvaprosentti nolla, johtuisko se siitä? Pitäisikö minun olla komeampi tai kauniimpi?, Sampsa sanoo. 

Hän tietää, että näyttelijänä on aina kesken. Aina voi kehittää tanssimista, laulamista, puheilmaisua, fyysistä kuntoa... Lista on loputon. 

- Keskeneräisyyden sietäminen on olennaista. Olen nyt sinut sen kanssa. Se vaatii armollisuutta. Aivan, kuten pääsykokeissakin: tekee vain parhaansa ja katsoo, mihin se riittää. Laimeasti ilmaistu, mutta toimii minulla, sanoo Sampsa.

Ruotsinkielisessä kesäteatterissa ilman kielitaitoa - siinä on yksi esimerkki Sampsan heittäytymisestä.  Näyttelijänä hän haluaa jatkuvasti kehittyä ja haastaa itseään. (kuva: Emmi Moilanen)

Ei pidä kuitenkaan ymmärtää, että Sampsa olisi päästänyt itseään helpolla. Koulussa hän valitsi kursseja, joilla sai todella haastaa itseään. Epämukavuusalueelle heittäytymistä kuvaa myös pesti suomenruotsalaisessa kesäteatterissa - täysin vailla ruotsin kielen taitoa.

- Hain siltä pohjalta, etten osaa yhtään ruotsia. Pääsin jostain oudosta syystä. Lähtötilanne oli se, etten ymmärtänyt yhtään, mitä ohjaaja tai vastanäyttelijät sanoivat minulle. En ymmärtänyt, mitä sanon vastanäyttelijöille. Olen pyrkinyt haastamaan itseäni senkin takia, että tiedän, että ne ovat ne kohdat, jolloin on mahdollisuus kehittyä ja oppia, Sampsa perustelee. 

Ei Kallion pubeja, vaan Kajaani

Vaikka Teatterikorkeakoulussa Sampsa sai osansa paineista, viesti koulusta oli kuitenkin kannustava ja rauhoitteleva.

- Ettei ole painetta tai kiirettä lähteä kentälle. Koulu on niin lyhyt aika, että uraa ehtii luoda sen jälkeenkin, Sampsa selventää. 

Siitä huolimatta tilanne näyttäytyi toisella tapaa. 

- Moni rupesi jo kouluaikana luomaan uraa, tekemään kotisivuja, soittelemaan tuotantoihin ja teattereihin. Pyrin  itse tekemään sitä mahdollisimman vähän ja sen sijaan otin kursseja. Myöhemmin mietin, oliko se järkevää. Olisiko pitänyt röyhkeästi yrittää jo kouluaikana saada jalkaa kentälle? Koen silti, että kaikki aika, jota sain viettää koulussa, oli minulle tuikitarpeellista, koska ei ollut juurikaan aiempaa kokemusta. Ehdin soittamaan sen puhelinrumban monta kertaa myöhemminkin, Sampsa sanoo. 

Koulusta kannustettiin hakemaan töihin koulun jälkeen - myös maakuntiin, jotta pääsee tekemään. Osuva oli myös opettaja Mikko Roihan neuvo: "Haluatteko ennemmin istua Kallion pubeissa odottamassa, että puhelin soi vai tehdä sitä työtä, mitä rakastatte?".

Sampsa tiesi, kumpi on hänen juttunsa.

- Jos unohdetaan Helsingin ulkopuoliset teatterit, niin Kajaanin kaupunginteatteri oli selkeä ykkösvalinta. Sillä on alalla erittäin hyvä maine. Se eroaa muista suomalaisista teattereista ohjelmistosuunnittelulla. Ei mennä sieltä, mistä aita on matalin, Sampsa sanoo.

Hän laittoi valmistumisen kynnyksellä Kajaanin kaupunginteatteriin sähköpostia ja ilmaisi kiinnostuksensa. Samoihin aikoihin teatterissa oli aukeamassa haku. Sampsa sai paikan ja aloitti Kajaanissa syksyllä 2019 kahden vuoden kiinnityksellä. 

Tänä syksynä Sampsa Timoskainen on ollut mukana muun muassa Kajaanin kaupunginteatterin Hylje-esityksessä, jonka on ohjannut Riikka Oksanen. (kuva: Ia Samoil)

Hylje-esityksessä Salla Loper ja Sampsa Timoskainen. (kuva: Ia Samoil)

Koulun jälkeen Sampsa kertoo saaneensa vasta kadonneen itseluottamuksensa takaisin.

- Koen, että olen vapautuneempi kuin kertaakaan Teatterikorkeakoulun aikana, kun olen päässyt Kajaanin kaupunginteatterissa tekemään. Olen päässyt toistamaan ja toistamaan ja tutustumaan omaan näyttelemiseen. Olen kokenut niin, että koulu oli teoriapaikka, yliopisto. Kajaanin kaupunginteatteri on tuntunut ammattikorkeakoululta, on päässyt oppimaan käytännön kautta, Sampsa sanoo. 

Siinä missä ennen koulua Sampsa haaveili Hollywood-rooleista, ovat unelmat vaihtuneet vuosien mittaan. 

- Tämänhetkinen Hollywoodini olisi se, että pääsisi Berliiniin tekemään, Schaubühnen teatteriin. Tiedän, että se on aika korkealentoinen haave. Ajattelen, että siellä olisi kuitenkin kiva vielä joskus olla, Sampsa sanoo.

Seuraavaksi Sampsa nähdään Melankolia-esityksessä, joka perustuu Lars Von Trierin ohjaamaan Melancholia-elokuvaan vuodelta 2011. Sampsa näyttelee Johnia, jota elokuvassa näyttelee Kiefer Sutherland. (kuva: Emmi Moilanen)

Lue myös: Suosikkinäyttelijä Oiva Lohtander paljastaa, miksi monet kielsivät häntä hakemasta teatterikouluun

Lue myös: Rosa Siliämaa kasvoi aikuiseksi Uuden päivän parissa - sen jälkeen koko elämä meni uusiksi

Kilpailut

Uusimmat