Kuva: AOP

Anna Puu jakoi puolisonsa ottaman raskauskuvan - julkaisi myös toivelistan ensi vuodelle

31.12.2020 12:45 - Iiro Myllymäki

Anna Puu toivoo esimerkiksi, että perhe pääsisi muuttamaan uuteen kotiin ennen synnytystä.

Juuri raskaudestaan ilmoittanut Anna Puu, 38, on julkaissut Instagramissa kymmenen toivetta pian alkavalle vuodelle 2021. Nainen kertoo, että yleensä tähän aikaan vuodesta hän on tehnyt unelmakartan tulevalle vuodelle mutta päätti nyt listata haaveensa somepäivitykseen.

Mukana on haaveita, jotka liittyvät lähestyvään synnytykseen. Anna Puu haluaisi saada tulevan albumin biisit tehtyä ennen synnytystä, ja toiveissa olisi myös muutto uuteen kotiin ennen synnytystä. Hän toivoo myös pysyvänsä terveenä ja että uusi perheenjäsenkin olisi terve.

Mukana on myös ammatillisia haaveita. Anna Puu toivoo, että visio tulevasta levystä kirkastuisi ja julkaisemisen suuntaviivat selkiytyisivät. Kollegoilleen hän toivoo mahdollisuutta päästä keikoille viimeistään kesällä.

Nainen toivoo myös keksivänsä vuonna 2021 jonkin uuden, inspiroivan harrastuksen ja pystyvänsä antamaan itselleen aikaa ja armoa palautumiseen. Toiveensa nainen kertoo uuden raskauskuvan saattelemana. Kuvan on ottanut naisen puoliso Jukka Immonen, 42.

Päivityksen pääset katsomaan kokonaisuudessaan alta. Jos päivitys ei jostain syystä näy, näet sen myös täältä.

Lue myös: Anna Puu on raskaana - katso kaunis ilmoitus

Lue myös: Anna Puu muistelee hittilevynsä vaikeita vaiheita: "Ai että mua ketutti se ensimmäinen levyarvio"

Kilpailut

Uusimmat