Kuva: AOP

Billie Eilish teki paljastuksen uuden hiusvärinsä takaa - kiitos uudesta lookista kuuluu fanille

11.05.2021 20:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Eilishin uusi vaalea hiusväri on saanut osakseen hurjasti ihailua.

Kerroimme maaliskuussa Billie Eilishin, 19, upeasta hiusmuodonmuutoksesta. Pidemmän aikaa Eilishin tavaramerkkinä ehti olla räväkät mustalla ja vihreällä värjätyt hiukset, mutta hetki sitten tähti värjäsi kutrinsa vaaleiksi.

Uusi look on saanut osakseen pelkää ihailua. Muun muassa uudet Voguessa nähdyt kuvat ovat keränneet järjettömiä määriä tykkäyksiä sekä kommentteja. Tuoreessa Ellen DeGeneresin etähaastattelussa Eilish valotti hieman päätöstä siitä, miksi alun perin lähti vaalentamaan hiuksiaan. Kiitos tästä kuuluu eräälle fanille.

- Näin kerran erään fanin editoiman kuvan, johon minulle oli photoshopattu vaaleat hiukset. Ajattelin vain, että sairasta, haluan tämän, hän kertoi.

Eilishin mukaan hän piti sitä unelmana, joka ei koskaan toteutuisi. 

- Hiukseni ovat käyneet läpi niin paljon, että olin varma ettei sitä voisi toteuttaa. Ajattelin että hiukseni vain palavat. Päätin kuitenkin kokeilla.

Kuten arvata saattaa, ei mustan ja räväkän vihreän poistaminen hiuksista ollut helppo homma. Aikaa meni Eilishin kampaajan mukaan kuusi viikkoa. Tuona aikana väriä poistettiin hallitusti, jotta hiukset eivät kärsi liikaa. Tämän vuoksi Eilish nähtiin muun muassa Grammy-gaalassa peruukissa, mutta kukaan ei huomannut mitään. 

- Hiukseni värjättiin ensimmäisen kerran tammikuussa. Siitä seuraavat kaksi viikkoa annoin niiden palautua rasituksesta ennen kuin jatkoimme. 

Tie oli pitkä, mutta lopputulos sitäkin hurmaavampi, kuten alla oleva kuva osoittaa.

Lue myös: 3 miljoonaa tykkäystä 46 minuutissa - Billie Eilishin tuorein selfie todellakin sai somen sekaisin

Lue myös: Billie Eilish ampuu alas pahansuovan otsikon korsettikuvistaan - sai kritiikkiä tyylimuutoksesta

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat