Kuva: AOP

Machine Gun Kelly ja Megan Fox aistikkaissa kuvissa - puhuivat haastattelussa avoimesti suhteestaan

12.10.2021 18:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Megan Fox ja Machine Gun Kelly rakastuivat Midnight in the Switchgrass -elokuvan kuvauksissa. Nyt tähdet kertoivat suhteestaan GQ Style -julkaisun haastattelussa ja poseerasivat samalla tyylikkäissä mustavalkokuvissa.

Näyttelijä Megan Fox, 35, ja räppäri Machine Gun Kelly, 31, antoivat pitkän yhteishaastattelun GQ Style -julkaisulle, minkä yhteydessä pariskunnasta otettiin useita aistikkaita kuvia.

Haastattelussa Fox ja Kelly puhuivat paljon suhteestaan ja halusivat tuoda esille sitä, että heidän elämänsä ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista. 

- Sen pitäisi olla valoisaa, mutta me annamme välillä toisillemme myös helvetin. Se on sekä hurmiota että ahdistusta. En halua, että ihmiset ajattelevat meidän olevan täydellisiä toisillemme. En turhaan ole sanonut, että tämä on kaikista pimein satu, MGK paljasti. 

Kun Fox ja Machine Gun Kelly tapasivat ensimmäisen kerran, ei räppäri ajatellut, että kohtasi sillä hetkellä sielunkumppaninsa. Muutama vuosi ensitapaamisesta kaksikko kuvasi yhdessä Midnight in the Switchgrass -elokuvaa, missä lopulta rakastui.

- Se oli selvää, mitä tulee tapahtumaan, mutta emme ottaneet toisiimme heti yhteyttä, Fox sanoi.

Lopulta he alkoivat viestittelemään ja puhumaan tuntikaupalla puhelimessa. Machine Gun Kelly muistaa edelleenkin parin ensisuudelman.

- Megan ei edes oikeastaan suudellut minua. Laitoimme huulemme vastakkain, hengitimme, ja sitten hän vain lähti pois, räppäri paljasti. 

Fox kertoi myös haastattelussa, ettei ole lainkaan niin tyytyväinen omassa kehossaan, kuin mitä moni voisi luulla. Voit lukea lisää täältä

Näet pariskunnan aistikkaita GQ Style -lehden kuvia alta. Pääset seuraavaan kuvaan painamalla oikealla olevaa nuolta. 

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Lue myös: Megan Fox ja Kourtney Kardashian poseerasivat alusvaatemerkille - ystävyys löytyi kumppanien kautta

Lue myös: Megan Fox kertoi kärsivänsä dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä: 'Paljon syvää epävarmuutta'

Lue myös: Keskisormia ja buuauksia - Machine Gun Kelly joutui keikallaan yleisön vihan kohteeksi 

Lähde: Elle, People

Kilpailut

Uusimmat