Kuva: AOP / AOP

Evan Rachel Wood lähetti ytimekkäät terveisensä Marilyn Mansonille - taustalla Kanye West -kohu

31.08.2021 16:45 - Iiro Myllymäki

Evan Rachel Wood nosti keskisormen pystyyn Mansonille, jota hän syyttää vuosia jatkuneesta hyväksikäytöstä. Manson näyttää saaneen itselleen tukijan Kanye Westistä.

Näyttelijä Evan Rachel Wood, 33, on ottanut lauluesityksellään ja somepostauksellaan kantaa siihen, että rap-tähti Kanye West on tehnyt yhteistyötä hänen ex-kumppaninsa ja useiden naisten taholta hyväksikäyttösyytöksiä kohdanneen Marilyn Mansonin, 52, kanssa. HBO:n Westworld-sarjasta tunnettu Wood oli viikonloppuna laulukeikalla, jossa hän esitti muun muassa coverin New Radicals -yhtyeen You Get What You Give -kappaleesta. Kyseisessä kappaleessa mainitaan suoraan Marilyn Mansonin nimi, ja tätä kohtaa laulaessaan Wood nosti keskisormensa pystyyn. Yleisössä hurrattiin naisen eleelle.

Evan Rachel Wood jakoi esityksestä videon Instagramissa. Videon pääset katsomaan alta, ja Manson-kohta näkyy noin kohdassa 4:40. Jos video ei näy alla, klikkaa tästä.

Videon saatesanoissa nainen viittaa siihen, että aiemmin samalla viikolla Kanye West oli ottanut Mansonin rinnalleen lavalle räppärin Donda-albumin massiivisessa ennakkokuuntelutilaisuudessa.

”’Saat mitä annat’. Sanon kaikille kanssaselviytyjilleni, jotka saivat iskun vasten kasvojaan tällä viikolla: Rakastan teitä. Älkää luovuttako”, Wood kirjoittaa.

Kanye West (kuva: AOP)

Wood esitti helmikuussa raskaita syytöksiä Marilyn Mansonia, oikealta nimeltään Brian Warner, kohtaan. Nainen kertoi kokeneensa ”kammottavaa hyväksikäyttöä” vuosien ajan ollessaan suhteessa Mansonin kanssa. Hän kertoi tulleensa muun muassa aivopestyksi ja manipuloiduksi. Samanaikaisesti neljä muuta naista jakoi vastaavanlaisia väitteitä Mansonista. Tämän jälkeen yhteensä ainakin 15 naista on syyttänyt Mansonia teoista, joihin lukeutuu seksuaalista ahdistelua ja häirintää, uhkailua ja henkistä väkivaltaa. Manson on kiistänyt kaikki syytökset ja kutsunut naisten kertomuksia ”kamaliksi todellisuuden vääristelyiksi”. Toistaiseksi neljä naista on haastanut Mansonin oikeuteen, ja monen naisen kertomuksissa toistuvat samankaltaiset kokemukset seksuaalisesta ja fyysisestä väkivallasta, BBC kertoo.  

Kanye West shokeerasi monia tuomalla sekä Marilyn Mansonin että homofobiakohussa ryvettyneen räppäri DaBabyn lavalle Donda-albumin kuuntelutilaisuudessa. Molemmat artistit vierailevat albumin Jail pt 2 -kappaleella. Saadessaan tietää Westin ja Mansonin yhteistyöstä Evan Rachel Wood kirjoitti Instagramin tarinoissaan, että tieto avasi hänessä vanhoja traumoja ja sai hänet tuntemaan olonsa epäturvalliseksi.

Lue myös: Marilyn Mansonista annettiin pidätysmääräys - useista rikoksista epäilty laulaja vältellyt poliisia

Lue myös: Nyt myös Game of Thrones -tähti avautuu Marilyn Mansonista: "Hän melkein tuhosi minut"

Lähteet: Huffington Post, BBC

Kilpailut

Uusimmat