Kuva: Mikko Räsänen

Joulu on ollut Antti Railiolle myös elämän pahinta aikaa - "Sen yhden joulun vietin täysin yksin"

01.12.2021 19:15 - Roy Kokkonen

Joulukonserttien suosikkilaulaja Antti Railio tuntee joulun iloisen ja surullisen puolen. Muistossa on eräs traaginen joulu, jonka hän vietti täysin yksin.

Joulunodotus on laulaja Antti Railiolle vuoden kiireisintä aikaa. Tänä talvena hänet nähdään peräti kahdella eri kiertueella. Hän esiintyy sekä perinteisissä Raskasta Joulua -konserteissa että omilla Jouluksi kotiin -keikoillaan.

Viime viikolla Railio joutui hurjaan mönkijäonnettomuuteen tehdessään lumitöitä kotipihallaan. Onnettomuus olisi pahimmillaan voinut peruuttaa keikat kertaheitolla, mutta sairaalassa selvisi, että pahimmilta vammoilta säästyttiin.

– Vielä kaaduttuani katsoin, että pihalla oli niin kauheat lumikasat, että jatkoin lumityöt loppuun. Kun vaimoni tuli paikalle, soitimme ambulanssin. Sairaalassa selvisi, että luita ei ainakaan ollut murtunut, Railio kertoo Voice.fi:lle.

Seurauksena oli lihasvammoja ja niskakipua. Keikoille hän pääsi silti jo samana viikonloppuna.

– Edelleen on kipuja, mutta pystyn kävelemään kuitenkin.

Vuonna 2013 Railio voitti The Voice of Finland -laulukilpailun, joka teki hänestä koko kansan tunteman laulajan. Viime vuosina hän on tullut tunnetuksi erityisesti Raskasta joulua -konserteista. Joululla on miehelle erityinen merkitys. Ne ovat olleet hänelle sekä parasta että pahinta aikaa. 

– Lapsuuteni oli täynnä sairauksia, vastoinkäymisiä ja köyhyyttä. Silti joulu oli sellainen aika, että siinä oli jotain maagista. Ja on edelleen. Jouluna ihmiset ovat sellaisia kuin pitäisi olla joka päivä vuodesta. Jos ihmiset olisivat sellaisia aina, tämä maailma olisi parempi paikka. 

Muistoissa yksinäinen joulu

Joulu merkitsee Railiolle rauhoittumista, perhettä ja iloa. Sekä vähän kyyneleitä.

– Silloin tulee mieleen edesmenneet rakkaat, hän sanoo.

Perhekeskeisen juhlan raadollinen puoli on, että joka vuosi jotkut viettävät joulua yksin. Myös Railiolla on siitä kokemusta. Hän muistelee joulua, jolloin menetti parhaan ystävänsä.

– Joulu on ollut myös kaikista pahinta aikaa, joten ymmärrän kyllä senkin. Hän oli minulle läheisempi kuin omat veljet. Sen yhden joulun vietin täysin yksin. Ei ollut sellaista ajatusta, että nyt pitäisi juhlia.

Railio julkaisi hiljattain uuden singlen Jouluksi kotiin. Traaginen kokemus oli yksi syistä, jotka saivat hänet tekemään kappaleen.

– Tiedän vahvasti menettämisen tuskan, kuinka ihminen voi hajota palasiksi. Näinkin suuren ilon juhlan keskellä on olemassa myös menetys. Musiikki saattaa auttaa niiden tunteiden kanavoimisessa - niin ilojen kuin surujen. 

Haastattelussa Antti Railio kertoo myös miten joulua vietetään hänen yhdeksänhenkisessä uusperheessään. Ovatko ihmiset löytäneet keikoille entiseen tapaan? Entä mitä taloudellisesti vaikeat vuodet ovat opettaneet hänelle? Kuuntele koko haastattelu artikkelin alusta tai Podplaysta.                

Lue myös: Antti Railio ikävässä onnettomuudessa - poseeraa kuvassa kyynärsauvojen kanssa

Lue myös: Antti Railio jakoi nuoruuskuvansa 1990-luvun loppupuolelta - olisitko tunnistanut?

Kilpailut

Uusimmat