Kuva: AOP

Chris Noth paljastaa, että Sinkkuelämää-tähti kätki syöpädiagnoosin kollegoilta: "Suurin osa ei tiennyt"

07.12.2021 12:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Willie Garson menehtyi aiemmin tänä vuonna.

Syyskuussa 2021 kerrottiin surullisia uutisia, kun Sinkkuelämää-sarjasta tuttu näyttelijä Willie Garson menehtyi vain 57-vuotiaana haimasyöpään.

Garson oli parhaillaan kuvaamassa tekeillä olevaa sarjan jatko-osaa And Just Like That. Näyttelijäkollega, myöskin sarjaa Mr. Bigin roolissa tähdittävä Chris Noth, 67, paljastaa, että työryhmällä ei juuri ollut aavistustakaan kollegansa syöpädiagnoosista ennen hänen kuolemaansa.

- Suurin osa meistä ei tiennyt, Noth ihmettelee.

Garson näytteli sarjassa Stanfordia. (kuva: AOP)

Noth muistaa viimeiseksi jääneen kohtaamisensa Garsonin kanssa.

- Viimeinen kerta, kun näin hänet oli kuvauksissa ja syytän itseäni, etten oikeastaan saanut tilaisuutta jutella hänen kanssaan, Noth harmittelee.

Hän muistaa Garsonin myös iloisena itsenään.

- Hän oli poikkeuksellisen hauska. Ei ole muuta sanottavaa kuin, että se on sydäntä särkevää, Noth kuvailee.

Tulevassa jatko-osassa Noth kertoo Garsonin esiintyvän sen verran, mitä ennen hänen kuolemaansa ehdittiin kuvata.

Lue myös: Sarah Jessica Parker julkaisi muistokirjoituksen kuolleesta Willie Garsonista - lue herkkä viesti

Lue myös: Sarah Jessica Parker tyrmää kritiikin Sinkkuelämää-tähtien ikääntymisestä - "Naisvihamielistä horinaa"

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat