Kuva: AOP

Kanye West sai lähtöpassit Instagramista - häiritsevät julkaisut olivat liikaa

17.03.2022 13:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Rap-artistin hyökkäävä käytös sosiaalisessa mediassa on saanut Meta-yhtiön edustajat varpailleen.

Rap-artisti Kanye West, 44, on siirretty jäähypenkille Instagramissa. Westin julkaisut ovat olleet liikaa Metan omistamalle sosiaalisen median alustalle.

Artisti on Rolling Stone -julkaisun mukaan väliaikaisesti suljettu ulos palvelusta.

Metan edustaja kertoo, että Westin viimeisimmät julkaisut rikkoivat alustan käytäntöjä vihapuheen, häirinnän ja kiusaamisen suhteen. Tämän vuoksi artisti ei voi julkaista, kommentoida eikä lähettää viestejä palvelussa seuraavaan 24 tuntiin.

Westin viimeisimmät epäasialliset käytökset Instagramissa kohdistuivat Daily Show -uutissatiirin juontajaa, Trevor Noahia, 38, kohtaan.

West ei pitänyt siitä, että Noah kommentoi ohjelmassaan artistin eroprosessia entisestä puolisostaan, tosi-tv-tähti Kim Kardashianista, 41. Noah myös kommentoi Westin käytöstä Kardashiania kohtaan.

Metan edustajan mukaan yhtiö on valmistautunut toimenpiteisiin, mikäli häiritsevä käytös jatkuu tulevaisuudessa.

Meta on aiemminkin estänyt tunnettuja henkilöitä palveluistaan. Esimerkiksi Yhdysvaltain entisellä presidentillä, Donald Trumpilla, 75, ei ole asiaa Metan palveluihin. Meta omistaa Instagramin lisäksi muun muassa Facebookin.

Uutisoimme jokin aika sitten Westin julkaisseen Eazy-kappaleensa musiikkivideon Instagramiin. Videolla Kardashianin nykyistä puolisoa, koomikko Pete Davidsonia, 28, kidutetaan ja hänet haudataan elävältä.

(kuva: AOP)

Aiemmin tällä viikolla West julkaisi niin ikään Instagramissa päivityksen, joka oli kuva hänen tyttärensä Northin, 8, koulurepusta. Kuvassa reppua koristivat kolme pinssiä: yksi oli avaruusolento, yksi esitti Kardashiania ja kolmannessa pinssissä olivat Westin kasvot.

"Nämä olivat tyttäreni repussa, kun 'sain' nähdä häntä viime viikolla. Tämän vuoksi pysyn kovana perheeni vuoksi ja olen valmis suojelemaan sitä hinnalla millä hyvänsä. Älä huoli Northy, Jumala on edelleen olemassa", West kynäili julkaisussaan.

Myöhemmin poistetussa kommentissa Kardashian pyysi Westiä lopettamaan tällaisen käytöksen ja muistutti samalla, että West oli saanut tavata lapsiaan viimeksi samana aamuna.

Kardashian ja West jättivät avioerohakemuksen helmikuussa 2021. Heillä on neljä yhteistä lasta: North, Chicago, 4, Saint, 6, sekä Psalm, 2.

Lue myös: Kanye Westin uusi musiikkivideo hämmentää väkivaltaisuudellaan - hautaa Pete Davidsonin elävältä

Lue myös: Kanye Westin uhkailu täytyy ottaa tosissaan, sanoo asiantuntija: "Ei voida oikeuttaa julkkiserolla"

Lue myös: Rock-legenda puolustaa Kim Kardashiania kohun keskellä - "Kanye tarvitsisi kunnon läimäytyksen"

Lähde: People, Rolling Stone

Kilpailut

Uusimmat