Kuva: AOP

Harry Potter -näyttelijä Daniel Radcliffe rakastaa reality-ohjelmia - paljastaa suosikkinsa

27.03.2022 12:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Radcliffe tähdittää tällä hetkellä uutta The Lost City -elokuvaa.

Harry Potter -tähti Daniel Radcliffe, 32, rakastaa reality-ohjelmia. Radcliffe nimittäin paljasti The Kelly Clarkson Show -ohjelman haastattelussa, että ei todellakaan häpeä myöntää sitä. Miehen suosikkeja ovat muun muassa The Bachelor- ja Love is Blind -sarjat.

- En usko ”guilty pleasureihin”. Voin myöntää ihan rehellisesti, että rakastan reality-ohjelmia ja esimerkiksi The Bachelor -sarjaa. Nautin niistä.

"Guilty pleasure" tarkoittaa, että nauttii jostain asiasta, joka yleisesti ajatellaan "häpeälliseksi".

Radcliffe myös kertoo, että hänen kumppanillaan Erin Darkella on ollut osuutta asiaan.

- Oikeastaan Erin toi minut tähän maailmaan, mutta voin myöntää, että nykyään se olen myös minä, joka ehdottaa, että: ”Kulta, laitetaanko Love Is Blind pyörimään?”, Radcliffe nauraa.

Lopuksi Radcliffe vielä kertoo, että ei ole ehtinyt tutustua uusiin tuotantokausiin oikeastaan minkään reality-sarjan parissa, sillä hän on matkustanut ympäri maapalloa antamassa haastatteluja uuden elokuvansa The Lost Cityn myötä.

The Lost City kertoo romanttisia teoksia tekevästä kirjailijasta, joka päätyy kirjakiertueelle hänen kansimallinsa kanssa. Lopulta kaksikko kidnapataan miljardöörin toimesta, joka haluaa löytää salaisen kaupungin kirjailijan tekemän teoksen avulla.

Lue myös: Daniel Radcliffe poseerasi kumppaninsa kanssa punaisella matolla - harvinainen yhteiskuva julki

Lue myös: Daniel Radcliffe ei halua palata Harry Potterin rooliin - 'Tätä ette haluaisi kuulla'

Lähde: E News!

Kilpailut

Uusimmat