Mitä kaikkea Big Brotherissa on maailmalla tapahtunut - katso 10 uskomattominta tapausta
Suomessa Big Brotherin meno on seksi- ja viinakohuista huolimatta melko kesyä maailman BB-tapahtumiin verrattuna. Keräsimme yhteen 10 sattumusta maailmalta.
1. Rahapalkinnon koko vaihtelee eri puolilla maailmaa, mutta se on joka tapauksessa aina merkittävä summa. Ecuadorissa ensimmäisen Big Brotherin voittanut David Burbano antoi koko rahasumman hyväntekeväisyyteen. Tästä syystä hänestä tuli yksi Ecuadorin suurimmista julkkiksista.
2. Saksan Big Brotherin viides tuotantokausi kesti vuoden, ja pääpalkintona oli miljoona euroa.
3. USA:n Big Brotherin toisella kaudella kilpailijoille ilmoitettiin hieman ennen ohjelman alkua, että taloon tulevat mukaan myös heidän ex-puolisonsa. Kreikassa kolmannella kaudella mukaan otettiin äidit.
4. Show'n idea keksittiin hollantilaisen John de Mol Produkties -tuotantoyhtiön aivoriihessä 4. syyskuuta 1997.
5. Big Brother on noussut hittisarjaksi lähes seitsemässäkymmenessä maassa.
6. Ensimmäinen synnytys Big Brotherissa nähtiin sarjan emämaassa Hollannissa vuonna 2005, kun Tanja synnytti tyttärensä Jocelyn Savannan kameroiden edessä, ja lähti sen jälkeen talosta.
7. Arabian Big Brother jouduttiin keskeyttämään vuonna 2004, koska show'n islaminvastainen periaate herätti paljon vastustusta.
8. Entisten Jugoslavian maiden keskinäinen Big Brother keskeytyi vuonna 2007, kun kolme talosta häädettyä asukkia kuoli auto-onnettomuudessa. Voittosumma jaettiin taloon jääneiden asukkaiden kesken.
9. Saksan Big Brotherin kuudes kausi laajensi ympäristöä talosta kokonaiseksi kyläksi. Lisäksi sarjan oli tarkoitus jatkua määräämättömän ajan tulevaisuuteen - vuosia eteenpäin. Yleisöä ei kuitenkaan kiinnostanut vajaata vuotta pidempään, joten kylä suljettiin 363 päivän jälkeen. Seuraava tuotantokausi palasi jälleen yhden talon tapahtumiin.
10. Ensimmäisenä BB-talossa seksiä harrastanut pari oli Bart Spring in 't Veld ja Sabine Wendell. Tämä tapahtui kaikkien aikojen ensimmäisellä Big Brother -tuotantokaudella Hollannissa vuonna 1999. Bart myös voitti ensimmäisen Big Brotherin.
Suomalainen Big Brother -fanisivusto on koonnut kattavan tietopaketin maailman Big Brothereista. Voit katsoa ne tästä (bbplaza.net).
Lähteet: Wikipedia, bbplaza.net