Kuva: AOP / EPA

Piers Morgan ottaa kantaa ihmisten reaktioihin Oscar-gaalan välikohtauksesta: "Hevonpaskaa"

30.03.2022 17:15 - Riia Frost

Morganin twiitti on aiheuttanut paljon keskustelua.

Brittiläinen journalisti ja televisiojuontaja Piers Morgan, 57, jakoi Twitter-tilillään mielipiteensä Oscar-gaalan välikohtauksesta. Mielipiteitä jakaneessa tilanteessa Will Smith, 53, löi koomikko Chris Rockia, 57, naamaan tämän loukattua näyttelijän vaimon Jada Pinkett Smithin, 50, hiuksia.

Mirror-julkaisun mukaan Morgan toteaa twiitissään, että oli ihmisten suhtautuminen gaalan tapahtumiin mikä tahansa, olisi syytä kuitenkin ymmärtää, mikä ajoi Smithin niin väkivaltaiseen tekoon.

”Niin paljon lumihiutaleista hevonpaskaa Oscarin showpainista. Voitte ajatella Will Smithin tehneen väärin lyödessään Chris Rockia, mutta voitte silti edes ymmärtää, miksi hän teki niin. Rock tarkoituksellisesti pilkkasi hänen vaimonsa alopeciaa miljardien ihmisten edessä. Olisin todennäköisesti tehnyt saman”, Morgan kirjoittaa.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

Morganin eräs skeptinen seuraaja haastoi hänet julkaisemalla epäileväisen tekstin kuvan kera. Kyseisessä kuvassa entinen Good Morning Britain -ohjelman juontaja kävelee ulos kesken lähetyksen. Dramaattinen poistuminen tapahtui sen jälkeen, kun ITV-televisioyhtiön johtajat vaativat Morganilta anteeksipyyntöä tämän olleen epäuskoinen Sussexin herttuattaren Meghan Marklen kommentteihin Oprahin haastattelussa. 

Kyseisen hetken perusteella Morganin seuraaja ei ole kovin luottavainen televisiojuontajan väitteeseen, jonka mukaan hän olisi tehnyt Smithin tilanteessa samoin.

”Varmasti olisit”, skeptinen seuraaja twiittaa ivallisesti.

Morgan vastasi kyseiseen kommenttiin humoristisesti.

”Ironisesti, kävelin pois estääkseni itseäni lyömästä häntä”, Morgan kirjoittaa viitaten ITV:n säätoimittajaan Alex Beresfordiin, jonka kanssa hän väitteli tuolloisessa aamuohjelmassa.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

Julkaisu herättää väittelyä

Osa Morganin seuraajista eivät olleet kovin vakuuttuneita journalistin twiitistä. Monet ovatkin todenneet, ettei Smithin väkivaltainen teko ole oikeutettua huonosta vitsistä huolimatta.

”Vain siksi, että ymmärrät miksi hän (Smith) teki niin, ei tarkoita sen olleen oikein. Hänen olisi pitänyt kävellä pois tai palata lavalle ja jutella hänen (Rockin) kanssa”, yksi twiittaa.

”Onko siis ok lyödä koomikoita, kun he loukkaavat sinua? Sitäkö yrität sanoa?”, toinen kyseenalaistaa.

”Väkivaltaisuuden suvaitseminen on ongelma. ”Tekisin samoin” -lause vain levittää viestin, että väkivalta on ratkaisu”, kolmas toteaa.

Osa seuraajista kuitenkin puolustaa sekä Morgania että Smithin tekoa Oscar-gaalassa.

”Loukkaus on loukkaus”, yksi puolustaa.

”Saatan olla väärässä, mutta en ole kuullut Rockin pahoittelevan? Mitä hän sanoi, oli irroitettu asiayhteydestä”, toinen toteaa.

Will Smith on itse pahoitellut julkisesti tekoaan ja hänen vaimonsa on myös julkaissut Instagram-tilillään elävänsä parantumisen aikakautta.

Morganin twiitti jakaa mielipiteitä. (kuva: AOP)

Lue myös: Tiffany Haddish puolustaa Will Smithin käytöstä Oscar-gaalassa: "Kaunein asia, mitä olen nähnyt"

Lue myös: Menettääkö Will Smith Oscarinsa? Akatemia tutkii tapausta

Lähteet: Mirror

Kilpailut

Uusimmat