Kuva: AOP

Britney Spears hyökkää toisen eksänsä kimppuun: "Ei halunnut tavata minua ollessani raskaana"

22.04.2022 13:15 - Riia Frost

Spears myös kommentoi kohuja, joissa pop-tähden väitettiin siirtyvän synnytyksestä nopeasti bile-elämään, kun hän juhli seurapiirijulkkis Paris Hiltonin ja näyttelijä Lindsay Lohanin kanssa.

Maailmanluokan pop-tähti Britney Spears, 40, on viime aikoina ollut erittäin avoin kokemastaan vääryydestä ollessaan 13 vuotta isänsä James Spearsin holhouksen alaisena. Muusikko on esimerkiksi vihjaillut hänen eksänsä Justin Timberlaken, 41, käyttäneen laulajaa hyväkseen suosion ja huomion takia.

Nyt Hollywood Life -median mukaan Spears peilaa nykyistä raskauttaan kahteen aikaisempaan Instagram-julkaisussaan. Spears kuvailee hänen aikaisempien raskauksien olleen pahimpia, koska ne saivat hänet ilkeälle tuulelle. Lisäksi laulaja väittää hänen ex-aviomiehensä Kevin Federlinen kieltäytyneen tapaamasta Spearsia tämän odottaessa heidän lastaan.

”Luulen, että asia, mikä sai ihmiset tuntemaan olonsa epämukavaksi, oli se, että olin uskomattoman hiljainen. Mutta voi luoja, ex-aviomieheni ei halunnut tavata minua, kun olin raskaana ja lensin New Yorkiin tai Las Vegasiin, missä hän kuvasi videota", Spears kirjoittaa.

Spears jatkaa kertomalla, miten hän esitti kaiken olleen hyvin, syöden samalla suolakurkkuja ja pureskellen jääpaloja. Eräänä päivänä hänen syödessään jääpaloja, hän sai elämää mullistavan viestin.

”Sain tekstiviestin, jossa luki ”mikäli et eroa Kevinistä, hän tekee sen julkisesti”. Tiesin sen jo olleen ohi, kun en ollut nähnyt häntä hetkeen”, Spears muistelee.

Spears myös kommentoi kohuja, joissa pop-tähden väitettiin siirtyvän synnytyksestä nopeasti bile-elämään, kun hän juhli seurapiirijulkkis Paris Hiltonin ja näyttelijä Lindsay Lohanin kanssa.

”Synnytin lapseni ja lähdin ulos Parisin kanssa kirjaimellisesti kahdesti ja minusta samantien uutisoitiin ”biletyttönä”. Joka tapauksessa, se on ohi nyt ja olen jo sujut asian kanssa”, Spears toteaa.

Britney Spears ilmoitti julkisesti 12. huhtikuuta olevansa raskaana puolisolleen Sam Asgharille, 28, jolle lapsi tulee olemaan ensimmäinen. Spears on hehkunut raskausonnea Instagram-julkaisuissaan ja jopa hehkuttanut raskausajan seksielämää.

Britney Spears ja Sam Asghari odottavat ensimmäistä yhteistä lastaan. (kuva: AOP)

 Lue myös: Britney Spears perustelee eksänsä ilmiantamisen somessa - "En ole koskaan saanut ilmaista itseäni"

Lue myös: Justin Timberlaken kommentti Britney Spearsista hämmensi fanit - lähde kertoo, mistä oli kyse

Lähteet: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat