Kuva: AOP

Halsey kertoo saaneensa kolme keskenmenoa ennen poikansa syntymää - "Abortti pelasti henkeni"

04.07.2022 22:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Laulajana tunnettu Halsey kertoo abortin pelastaneen hänen henkensä.

Laulaja-lauluntekijä Halsey, 27, julkaisi Voguen heinäkuun numerossa omin sanoin kirjoittamansa artikkelin, jossa hän jakaa kokemuksiaan äitiydestä, synnytyksestä ja useista kokemistaan keskenmenoista. Omakohtainen kirjoitus oli osoitettu vastineeksi Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätökselle kumota laaja aborttioikeus.

Laulaja kertoo tekstissään saaneensa kolme keskenmenoa, ennen kuin hänen esikoispoikansa Ender syntyi heinäkuussa 2021.

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

"Yksi keskenmenoistani vaati 'jälkihoitoa', eli suoraan sanottuna tarvitsin abortin, sillä kehoni ei pystynyt keskeyttämään raskautta täysin itsekseen. Mikäli lääketieteellistä väliintuloa ei olisi tehty, olisin saattanut saada verenmyrkytyksen. Itkin toimenpiteen aikana. Pelkäsin itseni puolesta ja olin avuton. Halusin epätoivoisesti päättää raskauden, joka uhkasi henkeäni", artisti kirjoittaa.

"Abortti pelasti henkeni ja antoi pojalleni mahdollisuuden saada elämänsä. Jokainen ihminen ansaitsee oikeuden päättää milloin ja miten he käyvät läpi tämän vaarallisen ja elämää muuttavan kokemuksen. Aion pidellä poikaani toisessa kädessäni ja toisella taistella kaikin voimin", Halsey toteaa tekstissään.

Halsey ei ole ensimmäinen julkisuuden henkilö, joka on esittänyt julkisesti mielipiteensä korkeimman oikeuden päätöksestä. Esimerkiksi Madonna, Taylor Swift sekä Selena Gomez ovat kertoneet pettymyksestään maansa päättävää elintä kohtaan.

"Olen peloissani tyttärieni puolesta. Olen peloissani kaikkien Amerikassa olevien naisten puolesta. Olen peloissani", Madonna kirjoitti aiemmin Instagram-tilillään.

Yhdysvalloissa kumottiin kesäkuussa korkeimman oikeuden päätöksellä laaja aborttioikeus. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että osavaltiot saavat itse päättää omasta aborttikäytännöstään. Lakimuutoksen myötä useat osavaltiot ovatkin kieltäneet osittain tai kokonaan abortin tekemisen.

Lue myös: Pink lähetti viestin aborttipäätöksen kannattajille: 'Älä enää kuuntele musiikkiani ja painu v*ttuun'

Lue myös: Artistit ottivat Glastonbury-festivaaleilla kantaa USA:n aborttipäätökseen: "Vihaamme teitä"

Lue myös: Kahvilaketju ilmoittaa maksavansa työntekijöidensä matkakulut aborttiin - vastalause mahdolliseen lakimuutokseen

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat